keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Huutoniemen asukasilta puhui liikenteestä


Huutoniemen asukasilta pidettiin toisen kerran puolen vuoden sisään – edellinen asukkaiden kokoontuminen oli ollut lokakuussa. Puolet illasta kului sen selvittelyyn, miten edellisessä asukasillassa startatut asiat olivat edenneet. 

Paljon on vielä keskeneräistä, mutta paikallaolijat voivat todeta tyytyväisinä, että asiat ovat menneet selvästi eteenpäin puolessa vuodessa, ja virkamiehet kuuntelevat aidosti Huutoniemen suuralueen asukkaita.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Vaasa ulkoistaa kokit, siivoojat ja palkanlaskijat


Vaasan kaupunki perustaa yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa kaksi yhtiötä, joihin se siirtää vanhoina työntekijöinä mm. kokit, kiinteistönhoitajat, IT-tukihenkilöt, asioimistulkit, siivoojat ja palkanlaskijat. Uudet yhtiöt aloittavat toimintansa käytännössä toukokuun alusta. Muut Pohjanmaan kunnat voivat halutessaan tulla niihin mukaan.