Sadan vuoden välivarastointi

Tämä kirjoitukseni on ilmestynyt alun perin 15.6.2010 osoitteessa http://www.pohjanmaanvihreat.fi/?p=57. Pohjanmaanvihreat-sivustoa ollaan sulkemassa, joten julkaisen sen kestävimpiä klassikoita uusintoina. Jutun otsikkoa tai sisältöä ei ole muutettu. Siinä on joitakin vanhentuneita yksityiskohtia, mutta pääosin koen jutun edelleen päteväksi ja ajankohtaiseksi. Juha Tuomikoski.

 

Ydinvoiman turvallisuusriskit ovat jääneet taka-alalle viime aikojen ydinvoimaväittelyssä. Nämä riskit ovat suurimmillaan reilut sata vuotta sen jälkeen, kun päätös ydinvoimalasta on tehty. Tämän ajan verran on ydinvoimalan jätettä maanpinnalla väliaikaisvarastoissa, terroristien ja vieraiden asevoimien ulottuvilla. Jos siis eduskunta päättää lähiviikkoina uusista ydinvoimaloista, meidän pitää toivoa, että mikään ei mene pieleen ainakaan ennen vuotta 2110. 

Oletukseni perustuu seuraavaan aikatauluun. Uuden ydinvoimalan päättämisestä kuluu sen valmistumiseen 10 vuotta, eli uusi voimala käynnistetään noin vuonna 2020. Kuopukseni täyttää silloin 18 vuotta. Käynnistyminen voi tosin mennä paljon myöhäisemmäksi. Nyt haetaan lupia ”varastoon”, joskus 2020-luvulla käytettäviksi. Lisäksi Olkiluoto kolmosen kokemukset osoittavat, että rakennusaikataulutkaan eivät aina stemmaa. Eduskunta äänesti Olkiluoto III:sta 2002, ja sen ajateltiin tuolloin starttaavan 2009. Nykyinen ennuste on 2013.  Kun ydinvoimala on valmis, se jauhaa sähköä 50 vuotta. Tämä on aika, joka on myönnetty nykyisille neljälle ydinvoimalalle (Loviisa 1-2 ja Olkiluoto 1-2). Ne valmistuivat 70-luvun öljykriisin oloissa Kekkosen vauhdittamina viiden vuoden sisällä 1977-82. Ne poistetaan käytöstä viimeistään vuosina 2027-32, ellei sitten eduskunta päätä jatkaa niiden käyttöaikoja. 60 vuodenkin käyttöajoista on ollut puhetta. Pääsääntöisesti ydinvoimala käy vanhetessaan epäluotettavammaksi kuten mikä tahansa kone, joten jatkoaika ei ole toivottavaa. 

 

50 vuoden käyttöaika tarkoittaa siis sitä, että tänä kesänä hyväksyttävä ydinvoimala suljetaan aikaisintaan 2070. Kuopukseni täyttää tuolloin 68 vuotta.

 

Ydinvoimala tuottaa monenlaista radioaktiivista jätettä. Korkea-aktiivinen jäte on tarkoitettu haudattavaksi noin 100 000 vuodeksi Onkaloon, valtavaan luolastoon Olkiluodon alueelle Rauman lähelle. Mutta ennen kuin se voidaan haudata pysyvästi, se täytyy sijoittaa 50 vuodeksi väliaikaisvarastoon. Jollen väärin muista, haettavana olevien voimaloiden käyttöehdoissa puhutaan nimenomaan 50 vuodesta. Tosin on puhuttu, että moderni ydinvoimala tuottaa aikaisempaa radioaktiivisempaa jätettä, ja kymmenen vuoden lisäaika voisi olla tarpeen väliaikaisvarastoinnissa.

 

Jos pidämme kiinni optimistisesta aikataulustani, niin tänä kesänä hyväksyttävän voimalan viimeiset ydinjätteet rahdataan loppusijoituspaikkaan joskus vuonna 2120. Kuopukseni täyttää ko. vuonna 118 vuotta jos Luoja suo ja terveys kestää. Ja viimeiset loppusijoituserät saattavat siis lykkääntyä tästäkin aikataulusta helposti 25 vuotta, jos aikataulua venytetään joka vaiheessa. Silloin kyseessä olisi vuosi 2145. Gerontologian pitää pystyä jo lähes ihmeisiin, että kuopukseni pääsisi todistamaan tätä tapahtumaa.

 

Väliaikaissijoitusta tarvitaan siksi, että alkuvaiheissa käytetyt polttoainesauvat säteilevät äärimmäisen rajusti. Jos korkea-aktiivinen jäte vietäisiin heti ydinvoimalasta loppusijoituspaikkaansa, se tuottaisi todella monenlaisia ongelmia. Ensinnäkin säteilytaso saattaisi nousta Onkalossa niin korkeaksi, että luolaston täyttäminen jouduttaisiin jättämään kesken. Toiseksi säteily tuottaa niin paljon lämpöenergiaa, että Onkalon seinämät kuumenisivat (fysiikan taitoni eivät riitä laskemaan, miten paljon). Kolmanneksi säteily on haurastuttavaa – se haurastuttaisi jätteen pakkauksia, Onkalon seinämiä, siellä olevaa infrastruktuuria jne.

 

Säteilyn haurastavasta vaikutuksesta on klassinen esimerkki ns. Sarkofagi, betonikuori joka valettiin 1986 Tshernobylin ydinvoimalan ylle. Se on haurastunut 25 vuoden aikana niin, että se pitäisi uusia ettei se romahda. Ongelma on, ettei uuden betonikuoren valamiselle ole löytynyt rahoittajaa.

 

Tällä hetkellä kaikki – siis kaikki – maailmassa tuotettu korkea-aktiivinen ydinjäte makaa välivarastoissa. Ydinsähkön tuotanto alkoi vuonna 1954, mutta yhtään grammaa korkea-aktiivista ydinjätettä ei ole vielä loppusijoitettu. Loppusijoitus on viivästynyt ensinnäkin siksi, että korkea-aktiivisen jätteen täytyy saada ”jäähtyä” noin puoli vuosisataa. Toinen syy viivästymiselle on, että tiedemiehet ovat epävarmoja siitä, miten jäte olisi järkevä sijoittaa. Kyseessä on täysin uudentyyppinen ratkaisu, jonka täytyisi kestää 100 000 vuotta. Suomi on ensimmäinen maa, joka julistaa ratkaisseensa tämän teknisen ongelman. Ratkaisu on tarkkaan ottaen tehty vain paperilla – empiirisesti sitä ei ole luonnollisestikaan voitu testata.

 

Edessä on siis 100-135 vuotta aikaa, jolloin Suomessa on välivarastoitua ydinjätettä vesialtaissa ”jäähtymässä”. Tänä aikana täytyy toivoa, että Suomi ei joutuisi sotaan, sillä käynnissä olevan ydinvoimalan tai välivarastoidun ydinjätteen pommittaminen on yksinkertainen tapa aiheuttaa valtavaa tuhoa sotaakäyvälle vastustajalle. (Tästä ei ole ennakkotapauksia maailmanhistoriassa.) Täytyy toivoa, että yhteiskuntamme pysyy niin vakaana, ettei kukaan pääse myymään välivarastoissa lepäävää ydinpommin puoliraaka-ainetta terroristeille tai ydinasetta havitteleville diktaattoreille. (Näin on saattanut käydä Neuvostoliiton hajoamisvaiheissa 1990-luvun alkupuolella.) Täytyy toivoa, että taloutemme ei romahda, ja saamme hoidettua hoidettua kunniallisesti loppusijoituksen. (Yksi syys siihen, miksi loppusijoitus on viivästynyt Venäjällä, on se ettei siihen ole tai ei haluta laittaa rahaa.)

 

Ja tietenkin täytyy toivoa, että Posivan loppusijoitussuunnitelmat toimivat oikeastikin eivätkä vain tekniikan tohtorien näyttöruuduilla. Jos seuraavan 100 vuoden aikana sattuu jotain ennakoimatonta, ongelman hoitamiseen ei välttämättä löydy rahaa ydinvoimayhtiöiden loppusijoitusrahastoista – ne kun on mitoitettu sen oletuksen varaan ettei mitään ennakoimatonta satu. Ydinsähkön edullisuus perustuu yleensäkin olettamukseen, että mitään ennakoimatonta ei satu.

 

Onko siis syytä olettaa, että kaikki menee Suomessa hyvin seuraavan 100-135 vuoden aikana? Vertailun vuoksi sanottakoon, että viimeisen 135 vuoden aikana (1875-2010) Suomessa on ollut neljä sotaa ja suuri määrä pienempiä kahakoita, yksi iso vallankumousyritys ja pari pienempää vallankaappausyritystä sekä lukuisia talouskriisejä ja nälkävuosia. Voimme olla todella kiitollisia siitä, että ydinvoimaloita ei oltu keksitty jo 1875.

 

Viimeiset puoli vuosisataa ovat olleet Suomessa poikkeuksellisen vakaata aikaa. Tulevaisuudentutkijat eivät lupaa vakauden jatkumista : seuraavan vuosisadan aikana öljy ja uraani käytännössä loppuvat maailmasta, ilmasto lämpenee pahimmillaan katastrofaaliset kuusi astetta, ihmiskunnan väkiluku kohoaa lähelle kymmentä miljardia, aavikoituminen ja merenpinnan nousu laukaisevat ennennäkemättömiä pakolaiskriisejä, ydinasevaltioiden määrä saattaa moninkertaistua nykyisestä yhdeksästä, geopolitiikan painopiste siirtyy Yhdysvalloista Kiinaan, merenpinnan nousu ylittää maankohoamisen.

 

Joskus vuosien 2110-2145 tienoilla jälkeläiseni saavat ehkä huokaista helpotuksesta : kaikki meni hyvin, ja ydinjäte on maan alla lukkojen takana seuraavat 100 000 vuotta.

 

Kaikki lukot ovat avattavissa.