tiistai 21. huhtikuuta 2015

Vihreät tuplasivat äänimääränsä Vaasan vaalipiirissä

Vaasan vaalipiirin vihreät melkein kaksinkertaistivat äänimääränsä eilisissä eduskuntavaaleissa. Ääniä tuli 6120 eli 2,5% annetuista äänistä (neljä vuotta sitten 3542 ääntä ja 1,4%).


 Kansanedustajanpaikkaan tarvittavista äänistä saatiin kokoon noin puolet. Emme siis saaneet tälläkään kertaa vihreää kansanedustajaa Vaasan vaalipiiristä.

 Vihreiden vaalit olivat Pohjanmaalla naisten juhlaa. Naiset veivät 72% kaikista äänistä. Tulosta selittää osittain se, että vihreiden äänestäjissä on enemmän naisia kuin miehiä. Mutta kunnia on annettava myös naisehdokkaiden sitoutumiselle, ahkeruudelle ja ammattitaitoiselle otteelle vaalityössä.  

Vaasalainen Laura Ala-Kokko ja seinäjokinen Henna Rantasaari erottuivat tässä kisassa täysin omassa sarjassaan. He saivat yhteensä melkein puolet (46%) kaikista vihreiden äänistä vaalipiirissä. 

En löytänyt yksinkertaisella hakutoiminnolla vastausta, paljonko olivat vihreiden äänimäärät kolmessa pohjalaismaakunnassa. Ehdokkaittain laskettuna Pohjanmaan maakunta jyräsi : vaasalaiset ehdokkaat vetivät 49% vaalipiirin vihreistä äänistä. Suuri osa näistä äänistä tuli muista maakunnista.
 

Vihreiden äänet jakautuivat seuraavasti : 

1.    Laura Ala-Kokko, Vaasa 1504

2.    Henna Rantasaari, Seinäjoki 1312

3.    Lotta Alhonnoro, Vaasa 656

4.    Teija Tynkkinen, Kokkola 440

5.    Juha Tuomikoski, Vaasa 333

6.    Ilkka Hänninen, Kokkola 277

7.    Matti Tuomaala, Vaasa 246

8.    Ville Nisonen, Kurikka 229

9.    Jani Mäkinen, Seinäjoki 223

10.  Sandra Nestorova, Vaasa 174

11.  Irena Ulvinen, Lapua 164

12.  Henna Potinkara, Ähtäri 151

13.  Petri Lappalainen, Kokkola 133

14.  Eppu Saarela, Helsinki 125

15.  Juha Kuurajärvi, Kaustinen 94

16.  Kaarlo Lepistö, Vaasa 59
 

Onnistunut sukupolvenvaihdos
 
Vaalituloksesta näkyy, että Vaasan vaalipiirin vihreät ovat saaneet päätökseen kivulloisen sukupolvenvaihdoksen.

Vihreät osallistuivat Vaasan vaalipiirissä ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin 1987. Historiallinen huipputulos tehtiin jo toisissa vaaleissa 1991 – peräti 6745 ääntä! Sen jälkeen äänimäärät alkoivat laskea, ja vuonna 2007 ne romahtivat. Vihreiden perustajasukupolvi oli väsynyt, ja tämän jälkeen se vetäytyi pois. 

Vuonna 2011 astuimme esiin me uuden polven ehdokkaat. Joukkoomme ei ollut tunkua – saimme kokoon vain seitsemän ehdokasta. Yksikään meistä ei ollut ollut aikaisemmin ehdokkaana eduskuntavaaleissa, eikä yksikään ollut minkään kunnan valtuustossa. Tulimme puskasta vailla mitään itsesuojeluvaistoa ja olimme aivan pihalla. Siihen nähden oli hieno saavutus, että saimme käytännössä saman äänimäärän kuin edellisten vaalien 16 ehdokasta. 

Näissä vaaleissa ehdokkaat olivat jo aavistuksen verran kokeneempaa väkeä. Peräti neljä meistä on ollut ehdolla edellisissä eduskuntavaaleissa. Viisi on valtuustoissa varsinaisina tai varavaltuutettuina. 

Mutta edelleen ainakin kuusi ehdokasta oli sellaisia, jotka olivat ensimmäistä kertaa elämässään ehdokkaina kunta- tai eduskuntavaaleissa. Tosin aloittelijat eivät välttämättä pärjänneet huonosti : Lotta Alhonnoro nappasi yli 600 ääntä, Teija Tynkkinen yli 400.  

Vaasan vaalipiirin vihreiden äänimäärät eduskuntavaaleissa noudattavat seuraavaa sarjaa : 

1987 – 3444 ääntä

1991 – 6745 ääntä

1995 – 6606 ääntä

1999 – 5057 ääntä

2003 – 5949 ääntä

2007 – 3543 ääntä

2011 – 3542 ääntä

2015 – 6120 ääntä

 

Jatkuuko vihreiden nousu?
 
Vaasan vaalipiirin vihreiden innostus pantiin merkille näissä vaaleissa. Toisten puolueiden edustajat kehuivat meitä usein energisyydestä. Vihreän liiton toimistosta Helsingistä meinasivat superlatiivit loppua, kun he kiittelivät yhteishenkeämme ja sitoutumistamme asiaan.
 

Näin vaalivalvojaisten jälkeisenä päivänä tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Jos eduskuntavaalien kasvukäyrää ekstrapoloi tulevaisuuteen, tuloksena on, että saamme vaalipiirin ensimmäisen vihreän kansanedustajan jo ensi eduskuntavaaleissa 2019. Tämä on tietysti matemaattista leikittelyä, mutta tätä energiaa katselleena en uskalla enää olla kyyninen pessimisti.

 Vaasan kaupungissa vihreät saivat 1723 ääntä. Kuntavaaleissa Vaasan vihreiden äänimäärä on yleensä paljon korkeampi kuin eduskuntavaaleissa, koska kuntavaaleissa kannattajamme eivät pelkää äänensä hukkaan menemistä. Esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vihreät saivat Vaasasta 856 ääntä ja seuraavan vuoden kuntavaaleissa 1342 ääntä. Jos tällainen nousukulma toistuu vuoden 2017 kuntavaaleissa, Vaasan valtuustoon valitaan historialliset viisi valtuutettua.

Vastaava tilanne on monessa muussa kunnassa. Kurikassa Ville Nisonen keräsi täysin puskasta tulleena sellaisen äänimäärän, että on ihme, jos mies ei istu parin vuoden päästä Kurikan valtuustossa. Samoin Ähtärin valtuustoa uhkaa Henna Potinkaran ja Lapuan valtuustoa Irena Ulvisen esiinmarssi.

Pitkän korpitaipaleen jälkeen meillä on perusteltua syytä toiveikkuuteen. Herää Pohjanmaa – vihreät tulevat!

 
Vuoden 2015 vaalitulokset olen katsonut Ylen vaalipalvelusta ja vuoden 2011 tulokset silloisesta blogikirjoituksestani Vaalien tulos 2011 ja Pohjanmaan vihreät. Sitä vanhemmat tulokset ovat excel-koosteesta, jonka olen saanut luullakseni Vihreän liiton toimistosta joskus kauan sitten. Sen lukuja en ole jaksanut tarkistaa vanhoista tulospalveluista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti