tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kiitos

KIITOS kaikille 79 ihmiselle, jotka äänestivät minua.

Olen toiminut varavaltuutettuna Vaasan vihreässä valtuustoryhmässä vuodesta 2012, mutta tällä kertaa äänet eivät riittäneet. Jään valtuustoryhmän ulkopuolelle ja luovutan pois varapaikkani Vaasan kaupunginhallituksessa ; mutta jatkan ainakin vuoden loppuun asti työtä Vaasanseudun vihreät ry:n hallituksessa.



lauantai 22. toukokuuta 2021

Juha Tuomikoski, ehdokas 50

 




Olen vaasalainen vihreä vaikuttaja ja nyt ehdokkaana kuntavaaleissa.

 Ammatiltani olen kouluttaja EduVamia Oy:ssä. Teen työhönvalmennusta, eli autan työttömiä ihmisiä hakemaan työpaikkoihin ja koulutuksiin ja miettimään omaa työuraansa. Lisäksi kartoitan uusien Suomeen tulevien maahanmuuttajien koulutustarpeita ja tuen tekniikan alalla opiskelevia maahanmuuttajia heidän opinnoissaan. Asiakkainani on sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Kuinka pääteltiin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olemassaolo ?

Julkaisin tämän tekstin alunperin omalla facebook-sivullani 20.10.2019. Minulla on ollut edelleen tarvetta palata sen teemoihin ja linkittää sitä. Laitan sen nyt hieman täydennettynä blogiini jotta se olisi helpompi löytää ja linkittää.


Monet kyseenalaistavat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen. Seuraavan kerran kun kohtaat ilmastodenialistin, voit kysyä häneltä, minkä kohdan hän tarkkaan ottaen kiistää siinä päättelyketjussa, josta syntyi käsitys ilmastonmuutoksesta?

1. Kun hiili palaa (yhtyy happeen), muodostuu hiilen ja hapen yhdistettä hiilidioksidia (CO2). C tarkoittaa tässä nimessä yhtä hiiliatomia ja O2 kahta happiatomia. Hiilidioksidi on hajuton ja väritön kaasu, jota on erityisesti uloshengittämässämme ilmassa. Hiilidioksidin rakenteen selvitti kemisti Antoine Lavoisier 1770-luvulla.

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Pietarin turistikohteet täyttyivät mielenosoittajista

Venäjän mielenosoitukset viime lauantaina olivat ennennäkemättömän suuria. Melkein yhtä suuria nähtiin vuodenvaihteessa 2011-2012 ja isompia Neuvostoliiton viimeisinä päivinä elokuussa 1991, kun kansalaiset nousivat vastustamaan ns. Janajevin junttaa.

Mielenosoitukset koolle kutsunut Aleksei Navalnyn kansanliike on jo ilmoittanut, että ensi viikonloppuna pidetään seuraavat. Tarkoitus on tehdä mielenosoituksista viikoittainen tapahtuma, samaan tapaan kuin Valko-Venäjällä.
Itse seurasin erityisesti Pietarin mielenosoituksia. Se on ollut aikoinaan minulle tuttu ja rakas kaupunki.



OMON-mellakkapoliisien rivistö pysäytti lauantaina 23.1. mielenosoituskulkueen Kazanin tuomiokirkon kohdalla Pietarin pääkadulla Nevski prospektilla. Anonyymi kuva on Venäjän sosiaalisesta mediasta.