Pariisin ilmastosopimus hyväksyttiin tänään ja asetettiin julkisesti nähtäville. Tämän paperin takia olemme järjestäneet ilmastomarsseja. Nyt voimme hiljentyä ihmettelemään, kannattiko marssiminen?
Sopimus on tuhtia YK:n ilmastojargonia. Englannintaidosta on hyötyä sen lukemisessa, mutta yksin se ei riitä.
Varsinainen sopimusteksti alkaa sivulta 21. Sitä ennen käsitellään lähinnä käytännöllisiä raportointeja, aikataulutuksia, työryhmiä ja YK-elimiä, joilla sopimus pannaan täytäntöön ja sen toteutumista valvotaan. Samoin selvitellään tämän sopimuksen suhdetta aikaisempien ilmastokokouksien päätösasiakirjoihin.
Artiklassa 3 (sopimuksen sivu 22) on mainitaan varsinainen pihvi eli "kansallisesti määritellyt osallistumiset ilmastonmuutokseen vastaamiseen" (nationally determined contributions, NDC). Näitä ei yksilöidä itse sopimustekstissä. Alla tärkeimmät lupaukset paremmuusjärjestyksessä - radikaaleimmat leikkaukset alussa, lepsuimmat loppupäässä.
- Euroopan Unioni : päästöt laskevat 40% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. EU on päästövähennysten ehdoton kuningas, joka aloitti vähentämisen jo 1990-luvulla, Kioton sopimuksen puitteissa. Suorituskykyyn nähden lupaus ei kuitenkaan ole kunnianhimoinen. Euroopan vihreät ovat vaatineet 50% leikkausta.
- Venäjä : päästät laskevat 25-30% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Vertailuvuotena 1990 elettiin vielä Neuvostoliiton ja täysin holtittomien päästöjen aikaa.
- Japani : päästöt laskevat 26% vuoden 2013 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Japani oli jo ehtinyt laskea päästöjään aikaisemmin Kioton sopimuksen puitteissa, mutta vuoden 2011 Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen se alkoi kasvattaa niitä uudelleen.
- Yhdysvallat : päästöt laskevat 26-28 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Tämä on Barack Obaman antama henkilökohtainen lupaus, jota republikaanit vastustavat. USA samoin kuin Kiina kasvattivat erittäin rajusti päästöjään ennen vuotta 2005, samaan aikaan kun EU ja Japani käänsivät niitä jo laskuun.
- Kiina : päästöt laskevat 60-65% vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Raju mutta realistinen vähennystavoite - Kiinalla on tavoitteena ajaa nopeasti alas hiilivoimaloitaan ja korvata niitä tuulella, auringolla ja ydinvoimalla.
- Indonesia : päästöt laskevat 29-41% vuoteen 2030 mennessä, ilmeisestikin tämän vuoden tasosta. Pariisin ilmastosopimus kehottaa kaikkia maita määrittelemään täsmällisesti päästölupaustensa lähtövuoden, jotta lupaukset olisivat yksiselitteisiä. Indonesian päästöissä iso vuotokohta ovat Borneon valtavat turvepalot, joista saattaa tulla kuivina vuosina saman verran päästöjä kuin koko Yhdysvalloista.
- Intia : päästöintensiteetti laskee 30-35% vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa, että päästöt per bruttokansantuoteyksikkö laskevat. Absoluuttisesti päästöt saattavat jopa nousta, jos Intian talous kasvaa rajusti. Maassa on kuitenkin niin valtavia ympäristöongelmia, että päästölupauksia joudutaan matkan varrella tiukentamaan.
On arvioitu, että yhteenlaskien kansalliset lupaukset johtaisivat noin kolmen asteen lämpenemiseen.
'
Sopimuksen artiklassa 2 (s. 22) asetetaan kuitenkin paljon tiukempi tavoite, ilmastonmuutoksen pysäyttäminen kahteen asteeseen. Kehotetaanpa siinä pyrkimään vielä kovempaan 1,5 asteen tavoitteeseen.
Annetut kansalliset lupaukset ovat siis ristiriidassa kakkosartiklan kahden asteen tavoitteen kanssa. Tavoite on kaksi astetta, toteuma kolme.
Kansalliset lupaukset ovat kuitenkin valtava edistysaskel verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen, jossa Euroopan Unioni oli ainoa taho, joka oli ylipäänsä luvannut mitään. Euroopan Unioni asettui maailman ilmastopolitiikan vetäjäksi, teki riskillä yksipuolisia lupauksia, veti mukaansa suutvallat ja käytännössä juoksi kasaan Pariisin ilmastosopimuksen.
Tavoitteiden ja toteuman välistä ristiriitaa yritetään sovitella artiklassa 4 (s. 22). Sen 9. kohdassa asetetaan maailman maille velvoite raportoida kansallisista päästönvähennystavoitteistaan viiden vuoden välein. Ajatuksenjuoksu on se, että ihmiskunnan päättäjät eivät olleet vielä 2015 kypsiä sellaisiin taloudellisiin uhrauksiin, joilla olisi saavutettu kahden asteen lämpenemistaso, mutta ehkä he ovat riittävän kypsiä tähän vuonna 2020 tai 2025.
Artiklassa 4 kehotetaan 1. kohdassa asettamaan tavoitteeksi "maailmanlaajuinen kasvihuonekaasujen päästöhuippu niin pian kuin mahdollista". Tavoitteena siis kääntää yli 200 vuotta jatkunut maailman hiilipäästöjen kasvu laskuun. Jos tilanne ei käänny huonommaksi, tämä tavoite on jo saavutettu : tällä tietoa globaali päästöhuippu oli vuonna 2013.
Ilmastorahoitus
Artiklassa 9 (s. 26) velvoitetaan ykköskohdassa kehittyneet maat järjestämään rahallisia resursseja kehittyville maille ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Tämä kohta herätti kiistelyä, koska esim. Kiina lasketaan edelleen "kehittyväksi" eli köyhäksi maaksi, mitä se ei ole tosiasiallisesti ollut 20 vuoteen. Kompromissina kakkoskohtaan kirjattiin, että "muita osapuolia" "rohkaistaan" antamaan tukea köyhimmille vapaaehtoisesti. Tukilupaukset tulee päivittää kahden vuoden välein - eli jälleen toivotaan, että ihmiskunta jatkaisi kasvuaan kohti aikuisuutta.
Sopimuksen esipuheessa (s. 8) mainitaan, että tukien yhteenlasketun lähtötason olisi oltava maailmanlaajuisesti 100 miljardia dollaria. Tästä tavoitteesta ollaan kaukana, ja esimerkiksi Sipilän hallitus on ajamassa Suomen ilmastorahoitusta alas- eikä ylöspäin.
Sopimuksen valvonta
Artiklassa 13 määritellään läpinäkyvyysperiaate : kaikki sopimusmaat joutuvat raportoimaan päästöistään, niiden vähennyksistä ja keinoista joilla vähennykset toteutetaan. Tavoitteena on rakentaa maailmanlaajuinen järjestelmä, joka paljastaa huijausyritykset (luvataan vähentää päästöjä muttei vähennetäkään).
Tavoitteena on myös rakentaa tieteellisesti luotettava päästöjenmittausjärjestelmä koko maailmaan. Esimerkiksi Kiinalla ei ole tällaista luotettavaa järjestelmää. Greenpeace on arvioinut, että Kiinan tosiasialliset päästöt ovat pienempiä kuin mitä maa virallisesti ilmoittaa, siitä yksinkertaisesta syystä, että Kiinalta puuttuu kunnollinen hiilipäästöjen tilastointijärjestelmä.
Artiklassa 14 päätetään, että vuonna 2023 järjestetään Pariisin sopimuksen osapuolten seurantakokous, jossa arvioidaan sopimuksen toteutumista. Esipuheessa listataan suuri määrä pienempiä välikokouksia.
Rikkomuksesta ei rangaistusta
Artikloissa 15-19 päätetään perustaa erilaisia YK:n elimiä huolehtimaan sopimuksen täytäntöönpanosta mutta tarkennetaan, että korkein päätösvalta ei kuitenkaan ole näillä elimillä, vaan "Osapuolten konferenssilla" eli vuotuisilla ilmastokokouksilla.
Perustettavat elimet ovat luonteeltaan "ei-rankaisevia". Kansainvälisen ilmastosopimuksen rikkomisesta ei seuraa maalle rangaistuksia, toisin kuin kansainvälisen vapaakauppasopimuksen rikkomisesta. Tästä kieroutuneesta arvovalinnasta ovat ympäristöjärjestöt huomauttaneet toistuvasti vuosien ajan. Jos tuhoat ilmastoa, selviät pelkällä paheksunnalla, mutta jos rikot kansainvälistä kauppasopimusta, sinut haastetaan kansainvälisen välimiestuomioistuimen eteen, ja saatat saada miljardiluokan sakot.
Artiklassa 21 todetaan, että sopimus astuu voimaan, kun sen on allekirjoittanut 55 osapuolta. Osapuolet ovat pääsääntöisesti yksittäisiä valtioita.
Artikla 29 määrittelee, että virallinen sopimusteksti kirjoitetaan kuudella kielellä : arabia, kiina, englanti, ranska, venäjä ja espanja.
Muissa kohdin sopimus käsittelee hiilivarastoja, esim. metsiä (artikla 5), päästönvähennysten toteuttamista toisen valtion alueella (6), sopeutumista käynnissä olevaan lämpenemiseen (7), kasvavien säävahinkojen korvaamista (8), vihreän teknologian siirtoa rikkailta köyhille maille (10), muuta "kapasiteetin rakentamista" ilmastonmuutoksen hillitsemiseen (artiklat 11-12).
Yhteenvetona sanoisin, että ilmastomarssit kannattivat - saimme sopimuksen, joka on selvä parannus verrattuna aikaisempaan kansainväliseen ilmastopolitiikkaan. kansainvälinen ilmastopolitiikka käynnistyi vuoden 1990 Rion kokouksesta, ja nyt olemme lopultakin saavuttaneet sopimuksen, joka oikeasti johtaa globaaleihin päästövähennyksiin.
Sopimus on kuitenkin riittämätön. Nykymuodossaan se johtaisi ilmaston lämpenemiseen kolme astetta verrattuna esiteolliseen aikaan (noin 14 asteen keskilämpötilasta 17 asteeseen). Kolmen asteen lämpeneminen on jo itsessään epämiellyttävä tila, jossa myrskyt raivoavat, valtameret tulvivat, jäätiköt romahtavat, aavikot levittäytyvät rajusti ja sadat miljoonat ympäristöpakolaiset tungeksivat vähiten kärsineiden maiden (esim. Suomen) rajoilla.
Vielä pahempaa on se, että lämpenemistä ei todennäköisesti olisi mahdollista pysäyttää kolmeen asteeseen : jos planeettamme saavuttaa 17 asteen keskilämpötilan, lämpeneminen jatkuu ja kiihtyy. Olisimme jyrkänteessä jarrut hajalla.
Meidän ilmastomarssimme ovat olleet vasta ensimmäisiä askeleita Pitkällä Marssilla kohti vakaata ilmastoa. Matka on vaaroja täynnä, mutta päämäärä on matkan arvoinen.
Pariisin sopimusteksti :
http://unfccc.int/resource/docs/2015/cop21/eng/l09r01.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti