lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kyrönmaa odottaa tuulivoimaa ja petraa taloutta

Köpingin markkinat ovat Kyrönmaan ehkä merkittävin vuotuinen tapahtuma, Isonkyrön Vanhan ajan markkinoiden ohella. Tänä vuonna ne alkoivat oikukkaassa säässä : sade ja paiste vaihtelivat välillä viiden minuutin välein. Sekä myyjien että silmämääräisesti myös kävijöiden määrä oli tavallista vähäisempi, mutta aiempien vuosien eloisa ja mukava tunnelma oli tallella.

Vihreillä oli teltta Köpingin markkinoilla ensimmäistä mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa. Koska vaaleja ei ole tulossa lähiaikoina, hallitsimme monopolina Köpingin ilmapallo”markkinoita”. Vihreät pallot erottuivat hyvin torivilinässä. Tämä oli sinällään hyvä saavutus Keskustan ja persujen hallitsemalla Tervajoella, jossa vihreisiin on suhtauduttu perinteisesti vieroksuen.

Tuulivoimaa, tuulivoimaa
Politiikkaa Isolla Peellä ei vihreällä teltalla paljon puhuttu, enemmän juteltiin arkisista asioista. Tuulivoima toistui useammassa puheenvuorossa, joko myönteiseen tai neutraaliin sävyyn. Eikä ihme : Kyrönmaa elää tällä hetkellä tuulivoimapuistojen odotuksessa.

Tänä vuonna valmistui Merikaarron kupeeseen Torkkolan tuulivoimapuisto, joka on jo muuttanut horisonttinäkymää sekä Laihian että Vähänkyrön puolella.

Lähivuosina Kyrönmaan alueelle on tekeillä kolme uutta tuulivoimahanketta : Kattiharju Laihian ja Isonkyrön rajalle ; Merkkikallio Mustasaaren ja Vähänkyrön rajalle ; sekä Rajavuori Laihialle.  Toteutuessaan nämä hankkeet tekisivät Kyrönmaasta valtakunnallisesti merkittävän tuulisähkön tuotantoalueen.

Torkkola oli tuulivoimarakentajan mittapuulla menestys : siitä ei tehty yhtään valitusta. Paikalliset ovat lähinnä kiitelleet maarakennusurakoitsijoiden saamia tilauksia ja uusia asfalttiteitä. Myllyjen meluhaitoista ei ole kuulunut valituksia ainakaan minun korviini.

Sen sijaan Kattiharjun ja Merkkikallion hankkeita on vastustettu. Merkkikallion osalta sekä Vaasa että Mustasaari ovat asettaneet tavoitteeksi, että myllyiltä olisi kahden kilometrin suojaetäisyys lähimpään asutukseen, mutta tämä ei tule nykysuunnitelmilla toteutumaan joka kohdassa. Lyhimmillään etäisyys jäisi yhteen kilometriin.

Rajavuoren hankkeesta teki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laihian kunnalle oikaisupyynnön : osayleiskaavassa ei ollut huomioitu Rajavuoren alueen kehittämistä ”luonnonläheiseksi virkistyskeskukseksi ja eri virkistysreittien solmukohdaksi”.

”Vaasan kaupungin Vähänkyrön kaupunginosa”

Kymmenen metrin päässä vihreiden teltasta myytiin Tervajoen kirjaston kirjoja. Kirjasto lakkautetaan syksyn aikana, ja sen tilalle luodaan kirjastoauton reitti.

Vanhan Vähänkyrön kunnan alueelle jää vielä kaksi kirjastoa, kirkonkylälle ja Merikaartoon. Kirkonkylän kirjasto alkaa toimia osittain itsepalvelukirjastona : osan aikaa siellä ovat paikalla virkailijat, suuremman osan aikaa sinne pääsee sisään kirjastokortilla ja sen tunnusluvulla, iltayhdeksään asti. Vaikutelmani oli, että nämä muutokset ovat OK vähäkyröläisille.

Vähänkyrön kunta liittyi taloudellisen ahdingon ajamana Vaasaan vuoden 2013 alusta, molempien kuntien valtuustojen päätöksillä.

Yhdistymissopimukseen liitettiin 12-johtainen investointiohjelma, joka rahoitettiin osittain valtion PARAS-hankkeen ”porkkanarahoilla”, osittain uuden Vaasan veronmaksajien rahoilla. Investointiohjelma paljastaa karulla tavalla sen, että Vähänkyrön kunta ei ollut suoriutunut enää vuosiin rakennuskantansa ylläpidosta : listalla on mm. kokonaan uusi Vähänkyrön terveysasema entisen kosteusongelmaisen tilalle, sekä Tervajoen ja Merikaarron koulujen kunnostaminen.

Vanhusten palvelukeskus Fyrrykartano on myös uudistamislistalla. Sen asukkaat ovat päässeet kunnostuksen ajaksi väistötiloihin Vaasan kaupunginsairaalan tiloihin ja ovat Pohjankyrö-lehden mukaan niistä otettuja.

Vähänkyrön aluelautakunta on seurannut valppaana investointiohjelman toteutumista, ja viimeksi kesäkuussa se huomautti hidasteluista Vähänkyrön uuden terveysaseman ensikertaisessa kalustamisessa. Päällisin puolin investointiohjelman toteutumiseen ollaan kuitenkin oltu tyytyväisiä. Vähäkyrö on hyötynyt kuntaliitoksesta selvällä ja näkyvällä tavalla.

Kun olen kysellyt vähäkyröläisiltä, mitä mieltä he ovat kuntaliitoksesta, olen saanut sekä positiivisia että negatiivisia vastauksia. Positiivisia vastauksia on perusteltu lukuisilla konkreeteilla hyödyillä, joita kuntaliitos on tuottanut. Negatiivisista vastauksista on heijastunut lähinnä pelko identiteetin katoamisesta ja ison Vaasan jalkoihin jäämisestä.

Laihia ja Isokyrö sinnittelevät itsenäisinä

Laihian ja Isonkyrön kunnat eivät ole osoittaneet halua kuntaliitoksiin. Kun Jyrki Kataisen hallitus määräsi Suomen kunnat kuntajakoselvityksiin, Laihia lähti mukaan neuvotteluihin Vaasan kanssa, Isokyrö puolestaan sekä Vaasan että Seinäjoen kanssa. Kesäkuussa molempien kuntien valtuustot äänestivät kuitenkin selkeästi ”ei” kuntaliitoksille kaikkiin suuntiin.

Vähänkyrön jälkeen on ennustettu, että seuraavaksi Laihia ajautuu huonon talouden pakottamana Vaasan syliin. Laihian tilinpäätös vuodelta 2013 oli erittäin heikko. Tuloksen säikäyttämänä kunnassa aloitettiin kovat taloustalkoot, jotka näkyivät seuraavana vuonna merkittävästi parantuneena tuloksena. Arviointilautakunta tiivisti tilanteen niin, että vuonna 2013 Laihia täytti neljä kriisikunnan kriteeriä, vuonna 2014 enää kaksi.

Isonkyrön tilinpäätös 2014 oli ylijäämäinen, ja kunnan velkataso on pieni. Isonkyrön ei tarvitse lähteä kuntaliitoksiin ainakaan taloudellisista syistä, eikä ainakaan alijäämäisen ja velkaantuvan Vaasan kanssa.
 
Napue – maailman paras Gin Tonic

Kyrönmaan pääelinkeino on nykyään pendelöinti Vaasaan. Lisäksi monet alueen pienyritykset toimivat alihankkijoina Vaasan energiaklusterille. Toki alueella kehitetään myös itsenäistä tuotantoa.

Yksi Köpingin markkinapäivän keskeisiä puheenaiheita oli tietenkin Isossakyrössä sijaitsevan Kyro Distillery Companyn Napue-gini. Se palkittiin juuri maailman parhaana Gin Tonic –drinkin pohjana. Napuen hienostuneessa aromissa erottuvat mm. karpalo, tyrni ja mesiangervo. Harmi kun pääsi loppumaan viinakaupoista. J
 
Lähteitä :
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti