Strategiset ydinaseet : aseriisunta vai ohjuspuolustus?

Strategiset ydinaseet ovat globaaleja aseita, joiden kantama on yli 5500 kilometriä, eli niillä ylettyy iskemään valtamerten yli. Strategisilla aseilla luotiin 1950- ja 1960-luvuilla Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kauhun tasapaino : kumpikaan supervalta ei kyennyt tekemään yllätyshyökkäystä, joka olisi kyennyt tuhoamaan toisen osapuolen kyvyn vastaiskuun. Kauhun tasapaino ei ole estänyt ydinaseiden rakentamista, mutta se on estänyt niiden käyttämisen sodassa. 

1950-60-luvut olivat erittäin rajun kilpavarustelun aikaa. Tuhoisia pommihirviöitä sijoitettiin maalta ja sukellusveneistä laukaistaviin ohjuksiin sekä mannertenvälisiin pommikoneisiin.

SALT – määrällinen kilpavarustelu päättyy 1970-luvulla

1960-luvulla supervallat tunnustivat ensimmäisen kerran, että ydinasevarustelun rajoittaminen on tarpeellista. Richard Nixon ja Leonid Brezhnev aloittivat 1969 Helsingissä, presidentti Urho Kekkosen toimiessa välittäjänä, ns. SALT-neuvottelut. Neuvottelut johtivat Moskovassa allekirjoitettuun SALT I -sopimukseen 1972. 

SALT I ei ollut aseriisuntasopimus : sillä ei vähennetty strategisten ydinaseiden määrää. Se oli aserajoitussopimus : strategisille ydinaseille määriteltiin ylimmät sallitut kappalemäärät, jotka olivat senhetkisten määrien yläpuolella. Käytännössä SALT I -sopimus lopetti neljännesvuosisadan kestäneen määrällisen varustelukilpailun strategisissa ydinaseissa. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tunnustivat, että niillä on riittävästi strategisia ydinaseita, eikä niiden määrän lisäämisessä ole enää järkeä. 

SALT II -neuvottelukierroksen tavoite oli kunnianhimoisempi : nyt oli määrä sopia strategisten ydinaseiden määrällisestä vähentämisestä. Jimmy Carter ja Leonid Brezhnev allekirjoittivat SALT II -sopimuksen 1979. Samana vuonna Neuvostoliitto kuitenkin miehitti Afganistanin, ja 1970-luvun liennytys vaihtui 1980-luvun uuteen kylmään sotaan. Sopimusta ei ratifioitu kummassakaan maassa.

START – ydinaseiden vähentäminen alkaa 1990-luvulla

Kylmän sodan ja Neuvostoliiton viimeisinä vuosina ydinaseiden rajoittamisneuvottelut käynnistettiin uudelleen nimellä START. Aloitteentekijänä oli 1988 Neuvostoliiton vetypommin isäksi mainittu ja myöhemmin toisinajattelijaksi ajautunut Andrei Saharov. 

Vuonna 1991 George H.W. Bush ja Mihail Gorbatshov allekirjoittivat Moskovassa START I -sopimuksen. Sopimuksella sallittiin Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle (myöhemmin Venäjälle) enintään 6000 strategista ydinkärkeä kummallekin. Tämä merkitsi näiden yhteenlasketun tuhovoiman laskua arviolta kolmasosaan aikaisemmasta. Sen ylittävä määrä tuhottiin fyysisesti vuoden 2009 loppuun mennessä. Tuhoaminen kohdistettiin kantolaitteisiin – esimerkiksi mannertenvälisiä pommikoneita leikattiin valtavalla ”giljotiinilla” viiteen osaan, niin että niitä ei ollut enää mahdollista korjata.

Uutena piirteenä START-sopimuksessa oli asevalvonta : osapuolet pääsivät paikan päälle valvomaan, että vastapuoli todella toteutti sopimuksen. 1970-luvun SALT-sopimuksessa ei ollut ollut asevalvontaa, vaan se oli perustunut luottamukseen. USA oli vaatinut valvontaa jo SALT:n aikana, mutta NL ei ollut suostunut siihen.

SORT ja ”uusi START” - ydinaseriisunta hidastuu 2000-luvulla

Seuraava strategisten ydinaseiden vähentämissopimus oli SORT, jonka presidentit George W. Bush ja Vladimir Putin allekirjoittivat Moskovassa 2002. Tällä sopimuksella operationaalisessa käytössä olevien strategisten ydinkärkien ylärajaksi asetettiin kummassakin supervallassa alle 2000. Tämä sopimus ei kuitenkaan velvoittanut tuhoamaan ydinkärkiä, vaan ne voitiin varastoida. Sopimuksessa ei ollut myöskään valvontapykälää, mikä herätti molemmin puolin pelkoja, että vastapuoli yrittäisi huijata sen toteutuksessa.

Viimeisin strategisten ydinaseiden vähentämissopimus on ns. ”uusi START” eli viralliselta nimeltään Measures for the Further Reduction and Limitation of Strategic Offensive Arms. Sen allekirjoittivat presidentit Barack Obama ja Dmitri Medvedev vuonna 2010. Sopimus asettaa sijoitettujen strategisten ydinkärkien ylärajaksi noin 1500 kummassakin valtiossa (STARTissa luku oli 6000 ja SORTissa noin 2000). Sopimukseen on kirjattu myös valvontamahdollisuus paikan päällä. ”Uusi START” on ratifioitu sekä USAssa että Venäjällä, ja se on voimassa vuoteen 2021.

Horjuuko kauhun tasapaino?

Strategisten ydinaseiden laajamittainen tuhoaminen oli aluksi psykologisesti helppoa supervaltajohtajille, koska näissä aseissa oli ns. overkill-kapasiteettia : tuhovoimaa oli moninkertaisesti se määrä, minkä supervallat tarvitsivat toistensa tuhoamiseen. Sitä mukaan kuin ydinkärkien määrää vähennettiin, lisääntyivät pelot kauhun tasapainon horjumisesta.

Yhdysvaltojen republikaanisenaattorien aseriisunnan-vastainen siipi on ollut erityisen huolestunut Venäjän monikärkiohjuksista. Niillä olisi voinut heidän mukaansa olla mahdollista tehdä niin musertava ensi-isku, että USAn vastaiskukapasiteetti olisi tuhoutunut. Vuonna 2012 Pentagon kuitenkin teki selväksi, että Venäjällä ei ole missään olosuhteissa mahdollisuutta tuhota USAn vastaiskun kykyä.  

Venäjällä ydinaseriisunnan vastustajat duumassa pelkäsivät, että Yhdysvallat tavoittelee ohjuspuolustuksellaan kykyä torjua Venäjän isku. He järkeilivät, että mitä pienemmäksi Venäjä suostuu vähentämään strategista aseistustaan, sitä helpompi USAn on torjua jäljelläolevat aseet. USAn ohjuspuolustuksesta tuli Venäjällä suuri huolen aihe.

Yhdysvaltojen ohjuspuolustus ja kauhun tasapaino

Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä solmittiin 1972 ns. ABM-sopimus, jolla rajoitettiin maiden mahdollisuutta puolustautua toisen osapuolen ohjuksia vastaan. Logiikka oli se, että jos yksi osapuoli onnistuisi kehittämään pitävän ohjuspuolustuksen, sen ei tarvitsisi pelätä toisen vastaiskua. Tällöin se voisi tehdä ydinaseilla ensi-iskun ilman rangaistuksen pelkoa.

Jos ohjuspuolustus strategisia aseita vastaan olisi todella mahdollinen, se romuttaisi kauhun tasapainon. Puolustuskykyinen valtio voisi hyökätä toisen kimppuun ydinaseilla tai ainakin kiristää sitä tällaisen hyökkäyksen uhalla. Ydinaseissa kyky puolustautua tarkoittaa kykyä hyökätä. 

­Yhdysvalloissa ohjuspuolustuksen ideaa ei kuitenkaan haudattu. 1983 presidentti Ronald Reagan lanseerasi Strategisen puolustusaloitteen (SDI), joka tunnettiin pilkkanimellä ”Tähtien sota”. Tavoitteena oli luoda USAn ja sen liittolaisten ympärille puolustusjärjestelmä, joka torjuisi Neuvostoliiton ydinohjukset. Neuvostoliitto piti ensin hanketta ABM-sopimuksen vastaisena mutta totesi myöhemmin, että USAlla ei ollut realistisia mahdollisuuksia torjua NL:n ohjuksia. Reaganin seuraaja George Bush vanhempi totesi saman ja hautasi SDI-hankkeen.

1990-luvulla Yhdysvalloissa alettiin luonnostella ohjuspuolustusta vaatimattomammin tavoittein : pyrkimyksenä oli kyetä torjumaan yksittäisen ”rosvovaltion” pienimuotoinen ydinasehyökkäys. Presidentti George Bush nuorempi alkoi panostaa ohjuspuolustukseen määrätietoisesti.

Vuonna 2001 Bush nuorempi irtisanoutui yksipuolisesti, presidentin päätöksellä ilman kongressin vahvistusta, ABM-sopimuksesta ja käynnisti Kansallinen ohjuspuolustus -hankkeen (National Missile Defense, NMD ; sittemmin hanke on jaettu osiksi ja nimetty uudelleen)­. ­­

Vladimir Putinin Venäjä reagoi ABM-sopimuksen kaatumiseen niin, että se jätti 2002 vahvistamatta START II -sopimuksen, jonka presidentit olivat jo ehtineet juhlallisesti allekirjoittaa. 

Yhdysvaltojen ohjuspuolustus laajentunut valtavaksi systeemien verkostoksi. Sen puitteissa on sijoitettu ohjustentorjuntaohjuksia Alaskaan, Tyynellemerelle, Mustallemerelle ja Romaniaan. Lähi-itään on rakennettu tutkajärjestelmä havainnoimaan Iranin ohjuksia. Barack Obaman kaudella ohjuspuolustuksen kehittely on jatkunut, ja Itä-Aasiaan suunnitellaan puolustusjärjestelmää Pohjois-Korean ohjuksia vastaan.

Yhdysvallat on korostanut, että sen ohjuspuolustusta ei ole tarkoitettu Venäjän tai Kiinan ohjuksia vastaan, ja useimpien asiantuntijoiden mielestä se ei kykenisikään torjumaan niiden laajamittaista ohjushyökkäystä. Nykyinen ohjuspuolustus ei siis vaaranna kauhun tasapainoa. Se kuitenkin hermostuttaa Venäjän ja Kiinan johtoa. Todennäköisesti ne pelkäävät, että ohjuspuolustus kykenisi jonakin päivänä aidosti torjumaan myös niiden ohjukset ja romuttamaan kauhun tasapainon.

Yhdysvaltojen republikaanisenaattorit ovat asettaneet 2000-luvun ydinaseriisuntasopimusten ratifioimisen ehdoksi sen, että niissä ei puututa millään tavoin ohjuspuolustukseen. Kaikkiin 2000-luvun ydinasesopimusten otsikoihin on kirjattu republikaanisenaattorien lepyttämiseksi sana offensive korostamaan, että nyt rajoitetaan vain hyökkäysaseita. 

Ydinaseriisuntaa pitää jatkaa

Vihreiden turvallisuuspoliittinen työryhmä esittää puoluevaltuuskunnan kannanotoksi, että strategisten ydinaseiden vähentämiseen tähtääviä neuvotteluja on määrätietoisesti jatkettava. Perimmäisenä tavoitteena on edelleen oltava ydinaseeton maailma.

Vaikka suurten ydinasevaltojen välillä onkin tällä hetkellä voimassa oleva ja vuoteen 2021 ulottuva strategisten ydinaseiden vähentämisohjelma, kokemus osoittaa, että uudet sopimukset eivät ole itsestäänselvyyksiä. START II -sopimus pääsi jo presidenttien allekirjoitusvaiheeseen saakka mutta sitä ei koskaan ratifioitu Yhdysvaltain ja Venäjän parlamenteissa. START III jäi neuvottelujen asteelle. Näiden sopimusten tilalle tulivat vesitetymmät SORT ja ”Uusi START”.

Perusteluja näiden sopimusten kaatamiselle olivat mm. NATOn laajentuminen, Yhdysvaltain ohjuspuolustushanke, Irakin sota 2003, Venäjän ylivoima taktisissa ydinaseissa sekä Venäjän joukot Georgiassa ja Moldovassa - yleisemmin Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden asteittainen kiristyminen vuodesta 2003 lähtien.

On myös mahdollista, että jos ydinaseiden vähentämisprosessi pysähtyy, sen tilalle tulee ydinaseiden lisääminen. Vuonna 2009 presidentti Dmitri Medvedev ja Venäjän sotilasjohto antoivat ymmärtää, että jos silloisten sopimusten voimassaolo päättyy eikä uusia solmita, Venäjä ryhtyy lisäämään maalta laukaistavien strategisten ohjustensa määrää. Uhkausta ei tarvinnut panna täytäntöön, koska USA ja Venäjä saivat seuraavana vuonna aikaan ns. Uusi START -sopimuksen.

Lähteitä ja lisälukemistoa :

• Kulacki Gregory, Chinese Concerns About U.S. Missile Defense. Union of Concerned Scientists. June 2014. Kirjoituksen pääsanoma on, että Yhdysvaltojen ohjuspuolustus voi ärsyttää Kiinan asevarustelun tielle. http://www.ucsusa.org/sites/default/files/legacy/assets/documents/nwgs/china-missile-defense.pdf
• The International Campaign to Abolish Nuclear Weapons (ICAN). http://www.icanw.org/campaign/campaign-overview/
• US Missile Defense. An expensive false promise. Amerikkalaisen Union of Concerned Scientists -järjestön kirjoituksia, joiden pääsanoma on, että Yhdysvaltojen ohjuspuolustus ei kykene puolustautumaan ohjuksia vastaan. http://www.ucsusa.org/nuclear-weapons/us-missile-defense#.V40l8Y9OLI
• Wikipedia.com englanninkielinen, esim. hakusanat Strategic Arms Limitation Talks, Anti-Ballistic Missile Treaty, START, START II, START III, Strategic Offensive Reductions Treaty, New START, United States national missile defense.