Suomen kielen synty, osa 2 : Mitä kieltä puhuivat savenvalajat ja kalliomaalaajat?

Tämä on toinen osa neliosaisesta blogisarjastani Suomen kielen synty. Ensimmäinen osa oli Uralilaiset ja indoeurooppalaiset. Kolmas osa on Seiman ja Turbinon pronssikauppiaat ja neljäs osa Suomesta tulee suomalainen. 

Kielitieteilijät ja arkeologit ovat pohtineet uralilaisen kantakielen arvoitusta 1800-luvulta lähtien. Milloin ja missä tätä kieltä puhuttiin? Keitä olivat sen puhujat? Ja miksi tämä kieli levisi yli Euraasian havumetsävyöhykkeen ja syrjäytti tieltään todennäköisesti satoja muita kieliä?

Kielen leviämiseksi tarvitaan jokin iso teknologinen ja yhteiskunnallinen muutos, joka mullistaisi vallitsevat olot ja antaisi etulyöntiaseman yhdelle, muita paremmin sopeutuvalle ryhmälle. Arkeologit ovat nimenneet kaksi ehdokasta : keramiikan käyttöönotto havumetsävyöhykkeellä 6000-7000 vuotta sitten ja pronssin käyttöönotto 4000 vuotta sitten.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on yleistynyt jälkimmäinen käsitys – suomensukuiset kielet kehittyivät pronssikauden yhteiskunnallisissa mullistuksissa.

Paneudun kuitenkin ensin vanhaan käsitykseen, että kielemme kehityksen sysäsi liikkeelle keramiikan käyttöönotto.

Kampakeramiikka syntyi ylä-Volgalla

1980-luvulle mennessä vakiintui teoria, jonka mukaan kantauralia puhuttiin kampakeraamisen kulttuurin piirissä.  Tämä teoria on siis nykyisin väistymässä.

Kampakeramiikka sai alkunsa suunnilleen 5000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Samoihin aikoihin etelässä maanviljelys levisi Lähi-idästä Eurooppaan, Balkanille. Kampakeramiikan alueella ei maanviljelyä tunnettu ainakaan laajamuotoisesti. Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Venäjän asukkaat olivat kivikautisia metsästäjiä, kalastajia, hylkeenpyytäjiä ja keräilijöitä.

Kampakeramiikka syntyi Volgan yläjuoksulla suunnilleen nykyisen Moskovan alueella.  Siitä levisi Suomen suuntaan useita kulttuuri- ja muuttoaaltoja. Idässä kampakeraaminen kulttuuri ulottui Uralille, kaakossa Puolaan saakka.

Saven valamisen taito

Kampakeramiikan mukana pohjoiseurooppalaisille levisi Lähi-idässä tehty keksintö, savenvalanta. Se tarkoitti, että kivikauden metsästäjät osasivat yhtäkkiä tehdä kunnollisia astioita. Tähän asti heillä ei ollut ollut muita ”astioita” kuin nahkasäkit, laakeat kivet ja ontoiksi koverretut puupalat. 

Saviastiat saattoivat olla isoja (kymmeniä litroja) tai pieniä, muutaman desin vetoisia. Niihin saattoi tietyissä rajoissa säilöä ruokaa silloin, kun sitä saatiin runsaasti, käytettäväksi silloin kun siitä oli puutetta.

Saviastia teki havumetsien asukkaille mahdolliseksi aivan uuden gastronomisen innovaation, keiton – sitä ei oikein voinut valmistaa laakealla kivellä tai ontossa puukappaleessa. Varhaisimpien pohjoisten saviastioiden seinämistä onkin löydetty selviä kalasopan jäänteitä.

Kaukana etelän maatalousyhteiskunnissa otettiin samoihin aikoihin käyttöön vielä yksi uusi keksintö, jonka saviastia teki mahdolliseksi : alkoholin suurtuotanto. Vanhoissa Lähi-idän ruukuissa on pettämättömiä jäämiä uudesta juomasta, oluesta.

Metsästäjäkulttuurissa oluen valmistus ei onnistunut – olutta ei synny ilman viljaa.

Kivikauden huippuaika

Uralilaisen kantakielen etsijöitä kiinnostaa erityisesti kampakeramiikan keskivaihe, ns. tyypillinen kampakeramiikka. Se osui poikkeuksellisen lämpimälle jaksolle, jolloin kivikautisen väestön määrä nousi huippuunsa pohjoisella havumetsävyöhykkellä ja jonka jälkeen väkiluku laski taas jyrkästi. Tyypillinen kampakeramiikka oli kivikauden huippuaikaa.

Tämä kivikauden huippu alkoi suunnilleen 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Samoihin aikoihin Irakissa ja Egyptissä syntyivät ensimmäiset kaupungit, kirjoitetut tekstit ja maatalouden kastelukanavat. Ukrainan ja Volgan aroilla alettiin pitää nautaa ja lammasta, ja joidenkin oletusten mukaan hevonenkin kesytettiin näihin aikoihin. Balkanilla kukoisti ns. Vanhan Euroopan kulttuuri, jossa viljeltiin Välimeren tapaan vehnää ja asuttiin isoissa kylissä, ja sieltä levittäytyi maanviljelijöitä ympäri läntistä Eurooppaa.

Tyypillinen kampakeramiikka ulottui pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Uralilta Pohjanlahdelle. Suomi oli tämän kulttuurin äärimmäistä periferiaa. Kauppayhteydet kuitenkin toimivat suuriin kulttuurikeskuksiin, kuten Itä-Karjalaan, ylä-Volgalle ja jopa Uralille. Talvella oli mahdollista liikkua nopeasti uudella mullistavalla ajoneuvolla, koirien vetämällä reellä.

Savenvalu oli naisten työtä

Kivikauden huippu on ollut levotonta aikaa, jolloin löytyvät ensimmäiset merkit sodankäynnistä Suomen maaperällä. Tunnetuin esimerkki on Iijoen suulla sijainnut Kierikin saari. Arkeologit ovat kaivaneet saarelta suuren määrän nuolenkärkiä ja merkkejä kivikautisesta paaluvarustuksesta. Syntyy vaikutelma, että yksi ryhmä oli linnoittanut tuottoisan lohijoen suun ja toinen ryhmä yritti vallata paalulinnoituksen. Oliko kyseessä kenties tulokkaiden ja alkuperäisväestön välinen taistelu?

Kivikautisissa yhteiskunnissa on yleensä sukupuolittunut työnjako. Savenvalu oli todennäköisesti naisten työtä, jonka äidit opettivat tyttärilleen. Tämän perusteella voimme olettaa, että keramiikan keksiminen lisäsi naisten painoarvoa yhteisössä. Toisaalta kampakeramiikan kaudella voimistuivat kaukokauppa ja sodankäynti, jotka taas olivat todennäköisesti miesten maailmaa.

Arkeologit ovat todenneet, että keramiikka levisi uusille alueille valmiina ja täysin kehittyneenä. Saviastioiden tekoa ei opeteltu alusta pitäen, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä viittaa siihen, että saviastioiden valmistajat muuttivat uusille alueille ja toivat osaamisensa mukanaan. Oliko kyseessä kenties perheellisten kivikauden kauppamiesten ja heidän savenvalajavaimojensa siirtolaisuus tai peräti tunkeutuminen uusille alueille?

Kalliomaalaukset

Kampakeramiikan mukana Suomeen tulivat kalliomaalaukset. Järvien rantakallioihin maalattiin ihmisiä ja eläimiä, abstrakteja kuvioita ja kämmenenkuvia. Kuvat olivat useimmiten kaavamaisia tikkuhahmoja.

Kalliomaalauksilla oletetaan olleen uskonnollinen merkitys. Yleisin tulkinta on, että kallionpinta erotti tämänpuoleisen elävien maailman maanalaisesta kuolleiden maailmasta. Kalliomaalaajat ovat ehkä olleet shamaaneja, tai heillä on ollut vahva suhde shamanismiin.

Kalliomaalausten alkaminen viittaa siihen, että kampakeramiikan myötä Suomeen tuli myös uusi uskonto, tai vähintäänkin vanha uskonto sai uusia piirteitä. 

Kampakeramiikkateorian ongelmia

1980-luvulla syntyi ns. maltillinen jatkuvuusteoria. Sen mukaan tyypillisen kantakeramiikan ihmiset puhuivat kielenään kantauralia. Kun tyypillinen kampakeramiikka levisi Uralille ja Pohjanlahdelle asti, levisi samalla suomensukuisten kielten alkumuoto. Tämän teorian mukaan Suomessa olisi siis puhuttu suomensukuisia kieliä noin 6000 vuotta.

Maltillinen jatkuvuusteoria oli hyvä yritys yhdistää kielihistoriallinen ja arkeologinen aineisto selittämään kantauralin arvoitusta. Teorialla on kuitenkin pahoja puutteita. Ensimmäinen on se, että se ei selitä, miten samojedit päätyivät Siperiaan. Kampakeramiikka rajoittui Euroopan puoleiselle taigalle, mutta samojedien on täytynyt olla aivan ensimmäisiä ryhmiä, jotka irtautuivat uralilaisesta kantakielestä.

Toinen ongelma kampakeramiikkateoriassa on se, että se edellyttäisi kielen muuttumisen käytännössä pysähtyneen muutamaksi vuosituhanneksi. Kielitieteilijät ovat lainasanojen perusteella vakuuttuneita siitä, että Suomenlahden rannoilla puhuttu kieli oli vielä vähän ennen ajanlaskumme alkua äänteellisesti melko lähellä kantauralia. Se tarkoittaisi sitä, että kantaurali olisi pysynyt lähes muuttumattomana yli kolme tuhatta vuotta (noin 4000-500 eaa). Tämä kuulostaa äärimmäisen epäuskottavalta – historiallisen kielitieteen käsitys on, että kielet muuttuvat sukupolvesta toiseen aina, kaikkialla ja koko ajan.

2000-luvun tutkijat ovat kallistuneet olettamaan, että kampakeraamisessa kulttuurissa ei puhuttu kanta-uralia. Kampakeraaminen kulttuuri oli kyllä niin voimakas, että se todennäköisesti levitti uusia kieliä laajoille alueille. Seuraavien parintuhannen vuoden aikana nämä kielet kehittyivät eri alueilla eri suuntiin.

Jokin kampakeramiikan ”tytärkielistä” on hyvinkin saattanut olla kantaurali, josta sitten saivat alkunsa suomensukuiset kielet.

Joitakin lähteitä

Christian Carpelan : Essay on archaeology and languages in the western end of the Uralic zone. – Congressus Nonus Internationalis Fenno-Ugristarum I: Orationes plenariae & Orationes publicae s. 7–38. Tartu 2000.  https://www.sgr.fi/sust/sust258/sust258_janhunen.pdf

Georg Haggrén et al., Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus 2015. ISBN 978-952-495-363-4

•          Petri Halinen, Kivikausi. S. 19-54

Juha Janhunen, Proto-Uralic—what, where, and when? https://www.sgr.fi/sust/sust258/sust258_janhunen.pdf

Petri Kallio, Suomen kantakielten absoluuttista kronologiaa.  Virittäjä 1/2006 http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf

Unna ja Nuuk. Ohjaus Saara Cantell. 2006. Koko perheen elokuva sijoittuu aikaan, jolloin kampakeraaminen kulttuuri kohtasi vasarakirveskansan. Käsikirjoitus perustuu vanhentuneeseen oletukseen, että kampakeraamisessa kulttuurissa puhuttiin uralilaista kieltä. Kampakeraamisen kansan ihmiset puhuvat elokuvassa rekonstruoitua varhaiskantasuomea.