Tämä on kolmas osa neliosaisesta blogisarjastani Suomen kielen
synty. Ensimmäinen osa oli Uralilaiset
ja indoeurooppalaiset, toinen osa Mitä
kieltä puhuivat savenvalajat ja kalliomaalaajat? Neljäs ja viimeinen osa on Suomesta tulee suomalainen.
Tällä vuosisadalla on yleistynyt oletus, että kantaurali
olisikin parituhatta vuotta nuorempi kieli kuin aiemmin ajateltiin. Tämän
oletuksen mukaan se levisi tuntemattomasta lähtöpaikasta ns. Seima-Turbino-ilmiön
mukana, noin 1900 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Seima-Turbino-kauden pronssiveistos. Moscow State Historical Museum. Lähde : wikipedia.fi , hakusana "Seima-Turbino-ilmiö"
Tuohon aikaan pyramidien rakentaminen oli jo päättynyt Egyptissä, ja arabian sukukieltä puhuvat akkadilaiset levittäytyivät Lähi-itään. Arjalaiset kansat valjastivat hevosen sotavaunujen eteen ja valloittivat tällä uudella aseella laajat Euraasian alueet.
Seima-Turbino-ilmiö on saanut nimensä Seiman ja Turbinon kylistä,
jotka sijaitsevat Pohjois-Venäjällä. Seima on Volgan yläjuoksulla lähellä
nykyistä Nizhni Novgorodia. Turbino on puolestaan Kama-joen varrella, jo
melkein Uralin länsirinteillä. 1910- ja 1920-luvulla venäläiset arkeologit
löysivät näiden kylien läheltä hautoja, joihin oli laskettu vainajien mukana tyylikkäitä
pronssimiekkoja ja -tikareita. Arkeologit ymmärsivät avanneensa muinaisen
soturikulttuurin hautoja.
Turbinon keihäänkärkiä. Kuva : nimimerkki "Lapot". Lähde : wikipedia.fi , hakusana "Seima-Turbino-ilmiö"
Seiman ja Turbinon haudoissa oli keihäänkärkiä, jotka oli valettu ontoiksi, niin että puuvarsi oli helppo työntää sisään ja kiinnittää pronssikärkeen. Ontoksi valu on teknisesti vaativaa. Tämä kertoi arkeologeille, että Seiman ja Turbinon pronssisepät olivat koko Euraasian mitassa aikansa huippuammattilaisia.
Seima-Turbino-ilmiö ulottui hyvin laajalle alueelle. Lännessä
pronssiset ”Seima-kirveet” levisivät Suomeen asti. Idässä
Seima-Turbino-pronssiesineitä on löytynyt Altai-vuorten liepeiltä, läheltä
nykyistä Venäjän ja Mongolian rajaa.
Arjalaisten
kansainvaellus
Seima-Turbino-ilmiö oli sivuvirtaus mahtavassa
historiallisessa mullistuksessa. Samaan aikaan indoeurooppalaisten kansojen uusi
aalto levittäytyi Euraasian aroille Kiinasta Ukrainaan. He olivat sotaisia
valloittajia, jotka käyttivät hevosten vetämiä kaksipyöräisiä sotavaunuja. Tästä
aallosta periytyvät Intian ja Iranin indoeurooppalaiset kielet. Siksi näitä
kansoja kutsutaan yleensä indoiranilaisiksi tai ”arjalaisiksi”.
”Arya” eli arjalainen oli nimitys, jota käyttivät itsestään
Intiaan tunkeutuneet indoiranilaiset kansat. 1800-luvulla yleistyi virheellinen
käsitys, että eurooppalaiset kansat polveutuisivat Intian ”arjalaisista”. Natsi-Saksassa
arjalaisuudesta tuli valkoisen ja etenkin saksalaisen ylivallan symboli.
Indoiranilainen kulttuuri ei kuitenkaan vaikuttanut läntisessä Euroopassa. Jos
haluamme etsiä Euroopasta muinaisten arjalaisvalloittajien jälkeläisiä, heitä
ovat todennäköisimmin romanit.
Uusi liikkuva sodankäyntimuoto teki indoeurooppalaisista
joksikin aikaa vastustamattomia valloittajia. Hevosvaunuilla liikkuvat
valloittajat perustivat Mykenen kulttuurin Kreikkaan, tuhosivat Egyptin keskivaltakunnan ja ottivat haltuunsa nykyisen Uzbekistanin kukoistavat
keidaskaupungit. Heidät mainitaan pelottavina vihollisina kiinalaisen
Shang-dynastian historioissa. He saapuivat Indus-kulttuurin raunioille
Pohjois-Intiaan ja muodostivat alkuperäisväestön kanssa intialaisen
hybridikulttuurin.
Indoeurooppalaiset kansat tunkeutuivat myös syvälle
pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle. Täällä he eivät kuitenkaan olleet täysin
ylivoimaisia. Taigavyöhykkeellä nousivat toiset kansat, uralilaiset. Heidän
kieleensä tuli sen syntyvaiheissa sana ”orja”, joka tulee indoeurooppalaisesta
”arya”-sanasta. Siepattiinko hurjia arjalaisvalloittajia
havumetsiin orjiksi?
Silkkitien synty
Euraasian valtava aro oli aikaisemmin ollut este, joka
erotti toisistaan mantereen reuna-alueilla olleita kulttuureja – Kiinaa,
Intiaa, Keski-Aasian jokilaaksoja, pohjoista taigaa, Keski-Eurooppaa ja
Välimeren kulttuureja. Hevosen kesyttäminen ja indoiranilaisten kansainvaellus
mullisti geopolitiikan : aroista tuli linkki, joka yhdisti kaikki mantereen
reuna-alueiden kulttuurit.
Syntyi uusi superkulttuuri, jota Christopher Beckwith kutsuu
nimellä ”Keski-Euraasian kulttuurikompleksi”. Sen loivat pronssikauden
indoiranilaiset, ja heidän perintöään jatkoivat myöhemmin turkkilais- ja
mongolivalloittajat. Tämän superkulttuurin pääväylä oli myöhemmin Silkkitie,
joka yhdisti toisiinsa Kiinan ja Lähi-idän markkinat. Silkkitien sydämessä
olivat nykyisen Uzbekistanin ja sen naapurimaiden keidaskaupungit, kuten
Samarkand ja Buhara.
Kuparista pronssiin
Syntymässä oleva Keski-Euraasian kulttuurikompleksi versoi
kaikkiin ilmansuuntiin haaroja, joita pitkin kulkivat kauppiaat, siirtolaiset,
valloittajat, uudet kielet ja uuden pronssiteknologian osaajat. Sen
pohjoispuoliseksi sivuhaaraksi syntyi Suomesta Baikal-järvelle ulottuva
Seima-Turbino-ilmiö. Sitä voisi kutsua ”pronssitieksi” – sitä piti käynnissä
pronssintuotannon raaka-aineiden ja lopputuotteiden kauppa.
Pohjoisen kansat olivat siirtyneet jo kauan sitten ns.
kalkoliittiseen vaiheeseen. Kalkoliittinen kulttuuri on muuten kivikautista,
mutta siinä osataan käsitellä pehmeää ja helposti työstettävää kuparia, lähinnä
korumetallina. Kuparia käyttivät kampakeraaminen kulttuuri ja sen
loppuvaiheessa syntynyt Volosovon kulttuuri. Arjen hyötyesineet valmistettiin
kivestä, luusta, puusta ja nahasta, mutta koruja osattiin tehdä kuparista.
Noin 1900 vuotta ennen ajanlaskumme alkua taigan kansat
oppivat valmistamaan pronssia. Vasta pronssin käyttöönotto siirsi ne todella
metallikauteen. Pronssi on kovaa metallia, josta voi valmistaa hyötyesineitä –
ja ennen kaikkea ylivoimaisia aseita. Se on myös kaunis korumetalli, ja pronssikoruista
tuli uuden ajan eliitin statusesineitä.
Abashevo yhdisti aron
ja taigan
Turbinon pronssiesineitä. Kuva : nimimerkki "Lapot". Lähde : wikipedia.com , hakusana "Seima-Turbino phenomenon"
Pronssi on sekametalli, jossa on noin yhdeksän osaa kuparia ja yksi osa tinaa. Taigavyöhykkeen runsaimmat kupariesiintymät olivat Uralilla. Ne houkuttelivat etelästä indoeurooppalaisia kansoja, jotka kohtasivat täällä taigan metsästäjien Volosovo-kulttuurin.
Uralin kupariesiintymien ympärille syntyi noin 2500 vuotta ennen
ajanlaskumme alkua kalkoliittinen Abashevon kulttuuri. Sen loivat
indoeurooppalaiset kansat, mutta sen piiriin asettui asumaan myös
Volosovo-kulttuurin metsästäjiä.
Abashevo näyttää olleen kahden kulttuurin hybridi, jossa
indoeurooppalaiset ja taigan asukkaat elivät rinta rinnan samoissa
yhdyskunnissa. Tästä kertovat arojen ja taigan esineet, joita on löydetty
samoista kylistä ja jotka ovat peräisin samoilta ajoilta.
Abashevon kulttuurin piirissä, Uralin länsirinteillä taigan
metsästäjä-keräilijät oppivat asumaan kylissä, kasvattamaan karjaa, viljelemään
maata ja käsittelemään metallia, ja heidän kieleensä virtasi indoeurooppalaisia
lainasanoja. Heidän kielensä oli todennäköisesti kantaurali.
Uralin-Altain
pronssitie
Vuoden 1900 tienoilla eaa Uralin kuparinvalmistajat saivat
tietää, että tuhansien kilometrien päässä idässä, Altai- ja Sajan-vuorilla,
nykyisen Venäjän ja Mongolian rajamailla, on isoja tinaesiintymiä. He olivat jo
tähän mennessä oppineet etelän kansoilta, että kupari plus tina on yhtä kuin
pronssi. Ja pronssi on yhtä kuin valta, status ja rikkaus.
Taigavyöhykkeen Ural-Altai-kauppatie syntyi niin nopeasti,
että tutkijat kiistelevät edelleen, avattiinko se idästä länteen vaiko lännestä
itään päin. David Anthony piti (2007, s. 444) selvänä, että Seima-Turbino-ilmiö
syntyi Altain juurella, ” erinomaiset metallinkäsittelytaidot huomioonottaen
hämmästyttävän syrjäisessä paikassa”.
Asko Parpola puolestaan piti selvänä (2012, s.158), että Seima-Turbino-ilmiö
syntyi Volgan yläjuoksulla ja Uralilla ja levisi sieltä Siperiaan.
Sajanin-Altain metallinkäsittelytaito oli ”melko primitiivistä”, kun taas
”kokeneet Abashevon ammattilaiset” kykenivät ottamaan nopeasti käyttöön uudet
huipputekniikat ja luomaan tuotteilleen jakelukanavat.
Kanta-urali syrjäytti
vanhat paleokielet
Pronssikautinen Seima-Turbino-kauppaverkosto levisi nopeasti
tuhansien kilometrien alueille. Näillä alueilla puhuttiin satoja kieliä, jotka
ovat nyt kadonneet. Kielitieteilijät kutsuvat niitä paleokieliksi.
Kauppaverkostoa pyöritti ilmeisesti yksi etninen ryhmä, kantauralilaiset.
Heidän kielestään tuli laajoilla alueilla lingua franca eli yhteydenpitokieli. Paleokielten
puhujat kehittyivät kaksikielisiksi : he puhuivat omaa heimokieltään ja sen
lisäksi kantauralia. Nämä sekoittuivat jonkin verran, mikä nopeutti kantauralin
hajoamista tytärkieliksi – eri alueille muodostui erilaisia kreoli- eli
sekakieliä.
Kauppiaat eli arkeologien kielellä traaderit olivat
todennäköisesti miehiä. He menivät ehkä naimisiin paikallisten naisten kanssa
tai ainakin tekivät heidän kanssaan lapsia. ”Monikulttuurisiin avioliittoihin”
viittaa se, että suomalaisten ja varsinkin saamelaisten äidin- ja
isänpuoleisessa perimässä on jonkin verran eroja. Isänpuoleisissa
Y-kromosomeissa on vahvempi itäinen vaikutus – geenejä on tullut
Pohjois-Venäjältä ja Siperiasta asti.
Traaderit toivat mukanaan uuden pronssiteknologian, ja se
vahvisti heidän kieltään entisestään. Mahdollisesti heistä muodostui
jonkinlainen eliitti muiden kansojen pariin. Heidän puhumallaan kielellä oli
erityinen arvovalta, samaan tapaan kuin englannilla nykypäivänä, ja sitä
käytettiin ehkä uusissa uskonnollisissa menoissa.
Paleokieli alkoi nopeasti tuntua vanhanaikaiselta, eikä se
enää oikein taipunut ilmaisemaan uuden aikakauden asioita. Jossakin vaiheessa
nuori sukupolvi lakkasi puhumasta heimokieltään omille lapsilleen, ja
paleokieli kuoli sukupuuttoon.
Oikeaan aikaan
oikeassa paikassa
Nykytiedon valossa näyttää uskottavalta, että kanta-uralin
puhujat olivat kivikautisia metsästäjä-keräilijöitä jotka asuivat Uralilta
länsipuolella, Volgan ja sen sivujokien yläjuoksulla. He kuuluivat ehkä taigavyöhykkeen
Volosovo-kulttuuriin. He osasivat käsitellä seudun kuparivaroja.
Noin 2500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua kanta-uralin
puhujat lyöttäytyivät yhteen etelästä tulleiden indoeurooppalaisten kanssa ja
muodostivat Abashevo-hybridikulttuurin. Kun Ural-Altai-kauppatie avautui noin
1900 vuotta eaa, heidän hetkensä koitti. He osasivat käsitellä metallia ja tulla
toimeen metsässä. He tunsivat havumetsien kulttuurit ja olivat tottuneita
kaupankävijöitä.
Levottomina aikoina oli myös oleellista, että he olivat
tottuneita kantamaan asetta, ja epäilemättä tottuneita myös käyttämään sitä.
Sanalla sanoen : Uralin asukkaat olivat oikeaan aikaan
oikeassa paikassa, oikeilla taidoilla varustettuina. He loivat tuhansien
kilometrien kauppaverkoston, jossa liikkuivat ensin tina, kupari ja pronssi, ja
nopeasti myös muut tavarat joilla oli kysyntää. Ja verkoston mukana liikkui
myös uusi kieli, kantaurali, joka levisi tuhansien kilometrien alueille,
syrjäytti tieltään alkuperäiset paleokielet ja hajosi samalla tytärkieliksi.
Seima-Turbino-ilmiön kauppias- ja soturiverkosto ulottui
Suomenlahdesta Baikal-järvelle. Kielitieteilijä Petri Kallio kommentoi (2006, s.16)
tätä maantieteellistä aluetta : ”Sattumaa tai ei, mutta samojedista saameen
asti uralilaiset haarat muotoutuivat myöhemmin täsmälleen samalla pitkällä
mutta erittäin kapealla vyöhykkeellä, jolle oli aiemmin myös sijoittunut niin
sanottu Sejma-Turbino-ilmiö.”
Joitakin lähteitä
David W Anthony, The
Horse, the Wheel and Language. How bronze-age riders from the Eurasian steppes shaped
the modern world. Princeton University Press 2007.
Christopher I. Beckwith, Empires
of the Silk Road: A History of Central Eurasia from the Bronze Age to the
Present. Princeton University Press 2009
Georg Haggrén et al., Muinaisuutemme
jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus
2015.
· Mika Lavento, Pronssi- ja varhaismetallikausi. S. 125-214
Juha Janhunen, Proto-Uralic—what,
where, and when? https://www.sgr.fi/sust/sust258/sust258_janhunen.pdf
Petri Kallio, Suomen
kantakielten absoluuttista kronologiaa.
Virittäjä 1/2006 http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf
Asko Parpola, Formation
of the Indo-European and Uralic (Finno-Ugric) language families in the light of
archaeology : Revised and integrated ’total’ correlations. Teoksessa
R.Grünthal & P.Kallio (toim.) A
Linguistic Map of Prehistoric Northern Europe. Suomalais-ugrilaisen seuran
toimituksia 266. Helsinki : Suomalais-ugrilainen seura 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti