Kasvoin kahden varuskunnan kaupungissa Kajaanissa. Päätin kieltäytyä aseista 18-vuotiaana. Tunnetasolla syy oli, että halusin kapinoida ahdistavaksi kokemaani yhdenmukaisuutta ja tylsääkin tylsempää miehenroolia vastaan. Me sivarit muodostimme jonkinlaisen alakulttuurin, joskaan emme kauhean tiukkarajaista. ”Sivarius” määritteli identiteettiämme aika paljon.
Kainuussa olivat vielä 1970-luvulla verevässä
muistissa Raatteen ja Suomussalmen taistelut. Juuri talvisodan
henki ja rajan läheisyys pitkitti päätöksentekoani. Murrosiässä pohdin paljon
suhdettani Venäjään, joka oli ainoa järkevä syy kannattaa Suomen armeijaa.
Venäjä-suhteeni heilahteli laidasta toiseen. Jossakin vaiheessa lueskelin
Aleksandr Solzhenitsynin vastajulkaistua Vankileirien
saaristoa, ja se teki minusta jyrkän neuvostovastaisen.