Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sudan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sudan. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Sudan etsii tietä rauhaan ja demokratiaan


Suomessa asuvat sudanilaiset pakolaiset järjestivät lauantaina valtakunnallisen tapaamisen Vaasassa, Huutoniemen kirkon tiloissa. Tapaamisen aiheena oli kotimaan tilanne.

Sudanin pitkäaikainen diktaattori, presidentti Omar Al-Bashir (vallassa 1989-2019) kaatui laajoissa väkivallattomissa mielenosoituksissa viime huhtikuussa. Maata on johtanut sen jälkeen väliaikainen sotilasneuvosto.

Sotilasneuvosto on käynyt huhtikuusta lähtien kansalaisliikkeiden kanssa neuvotteluja demokratiaan siirtymisestä. Tilanne on ollut jännittynyt : miljoonat ihmiset ovat marssineet kaduilla demokratiaa vaatien, ja armeija on ollut kasarmeilla valmiustilassa kovat piipussa. Ajoittain aseelliset joukot ovat avanneet tulen aseettomia mielenosoittajia vastaan, viimeksi tällä viikolla.

Ratkaisuun päästiin eilen : maahan perustetaan hallitus, jossa on enemmistö siviilejä ja vähemmistö sotilasneuvoston nimeämiä jäseniä. Kolmen vuoden siirtymäkauden päätteeksi maassa järjestetään vaalit. Se oli kompromissi, johon kukaan ei ollut tyytyväinen, mutta sillä päästiin eteenpäin umpikujasta.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Jutunkertoja Pekka Haavisto

Sain kunnian haastatella Pekka Haavistoa, joka oli kirjailijavieraana Vaasan kaupunginkirjastolla. Pekkahan on kirjailija – sen lisäksi että hän on pitkäaikainen kansanedustaja, joka on toiminut mm. Suomen ja Euroopan vihreiden puheenjohtajana sekä kaksi kertaa ministerinä ja presidenttiehdokkaana. YK:n tehtävissä hän on kierrellyt lukemattomissa maissa – yleensä sellaisissa, joissa on joko sisällissotia tai ympäristöongelmia tai molempia.

Pekalla riittää loputtomasti hyviä stooreja, joten tunti hänen seurassaan ei tuntunut todellakaan pitkältä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

EU tukee Sudanin kansanmurhaajia pakolaisten torjumiseksi

Tänä vuonna afrikkalaisesta Sudanin valtiosta on kuulunut kaksi hätkähdyttävää uutista. Ensimmäinen on se, että valtio käyttää kemiallisia aseita sodassa omia kansalaisiaan vastaan. Ja toinen se, että Euroopan Unioni rahoittaa Sudanin hirmuhallitusta, jotta se estäisi pakolaisten pääsyn Eurooppaan.

Poltettu maa, myrkytetty ilma

Amnesty International julkaisi syyskuussa englanninkielisen raportin Scorched earth, poisoned air. Amnesty toi esiin vahvoja todisteita, joiden mukaan Sudanin hallitus on käyttänyt kemiallisia aseita siviilejä vastaan Darfurissa, Marra-vuorilla.