Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreät puolueet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreät puolueet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2019

Ruandan vihreät selvisivät vainoista ja puhuvat nyt koulutuksesta




Kävin joulukuussa Ruandassa ja onnistuin tapaamaan aivan yksityishenkilönä Ruandan vihreiden johtajan Frank Habinezan. Hänen puolueensa Democratic Green Party of Rwanda sai 2018 parlamenttivaaleissa viitisen prosenttia äänistä ja kaksi paikkaa maan parlamentista.

Vihreät on rikkaissa maissa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa syntynyt liike. Minua kiinnosti, miten tällainen liike voi selvitä täysin erilaisissa Afrikan olosuhteissa. Ja mitä lisäarvoa se voi tuottaa afrikkalaiseen poliittiseen keskusteluun.

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Onko Saksan seuraava johtaja vihreä?


Saksan vihreät ovat olleet kesäkuun mielipidemittauksissa maan ykköspuolue 25-27 %:n kannatuksella. Vielä kaksi vuotta sitten vihreiden kannatus oli parlamenttivaaleissa alle 9 %, mutta sen jälkeen se on räjähtänyt hurjaan kasvuun.

Toukokuun eurovaaleissa vihreät olivat toiseksi suurin puolue heti Angela Merkelin kristillisdemokraattien (CDU) jälkeen - vihreille tuli 20,5 % saksalaisten äänistä. Paikallinen persupuolue AfD jäi neljännelle sijalle (11,0%).