keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Vaasa säästää ja rakentaa jalkapallostadionia


Vaasan kaupunginvaltuusto sai esityslistaansa rajuja toimenpiteitä kaupungin talouteen.
Valtuusto ei päättänyt tällä kertaa budjetista vaan talouden kehyksistä neljälle vuodelle 2016-19. Talouden kehykset ovat yleisluontoisia. Niiden mukaan päätetään joka marraskuu yksityiskohtainen seuraavan vuoden budjetti.

Talous tasapainoon säästöillä ja veronkorotuksilla 

Kaupunginhallitus oli perustanut talouden tasapainottamistoimikunnan. Se totesi, että taloustilanteen nopean huononemisen takia tarvitaan dramaattisia toimia. Toimikunta esitti, että kaupunki korottaa ensi vuonna kuntaveroa prosentilla ja lisäksi nostaa kiinteistöveroja. 


Näistä korotuksista olisi tullut yhteensä 13 miljoonaa euroa ylimääräisiä verotuloja. Veronkorotusten lisäksi esitettiin maksujen ja maanvuokrien korotusta yhteensä yli 2 miljoonalla ja kaupungin omaisuuden myyntiä 2 miljoonalla vuosien 2016-19 aikana. 
 

26 miljoonan säästöt ja rakenneuudistukset 

Rajujen veronkorotusten lisäksi tasapainottamistoimikunta esitti yli 26 miljoonan euron säästölistaa vuosille 2016-19. Suurimmat säästöt olisivat kohdistuneet  kaupungin omaan sosiaali- ja terveystoimeen (8,25 M€) ja erikoissairaanhoitoon (7,6 M€) ja sivistystoimeen (1,75 M€).  

Soitin ennen kokousta Vaasan kaupungin perusturvajohtaja Jukka Kentalalle. Hän katsoi, että huomattava osa sote-puolen säästöistä oli ns. rakenteellisia uudistuksia : tuotetaan palvelut tehokkaammin ja säästetään rahaa, mutta ei tingitä palveluiden laadusta. Esimerkiksi Vaasan kaupungin ja keskussairaalan päällekkäisyyksiä voidaan purkaa. Turhia hoitojaksoja voidaan vähentää ilta- ja yöajan etälääkäripalveluilla.  

Toisaalta luvassa onlähipalvelujen lakkauttamisia. Vaasan terveystoimi tavoittelee terveysasemien keskittämistä Keskustan terveysasemalle, joka on tarkoitus rakentaa keskussairaalan kupeeseen.  

”Kouluverkkomuutoksilla" puolestaan tavoitellaan 1,05 miljoonan säästöjä 2016-19. Kaupungin pienimpiä kouluja ovat Asevelikylän, Teeriniemen ja Palosaaren koulut, ja ne siis ovat tulilinjalla. Säästöjä voidaan saavuttaa myös sulkematta kouluja, mikä merkitsisi luokkakokojen kasvua ainakin joissakin oppilaitoksissa.
 

Porvarit : vähemmän veroja, enemmän leikkauksia 

Valtuustosalissa olivat vastakkain toisaalta porvaripuolueet, toisaalta vihreät ja sosialidemokraatit. Porvaripuolueet tuomitsivat veronkorotukset yksi toisensa jälkeen : esim. Seppo Rapo (KOK) ihmetteli, "että kehtaattekin esittää veronkorotuksia".  

Anne Rintamäki (KESK) esitti, että veronkorotuksen välttämiseksi sivukirjastoja vähennetään ja ihmetteli, pitääkö museoiden olla auki "joka kuukausi". Rintamäeltä jäi huomaamatta, että vaikka veronkorotuksetkin hyväksyttäisiin, ei siltikään voitaisi välttyä leikkauksilta museoihin ja kirjastoihin. 
 

Vihreät ja demarit : tarvitaan säästöjä ja veronkorotuksia 

Vihreitä ei ollut kutsuttu tasapainottamistoimikuntaan, mutta päätimme kuitenkin kannattaa sen esityksiä. Katsoimme, että siinä esitetään tasapuolisesti sekä leikkauksia että veronkorotuksia. Kaupungin taloustilanne huononee niin nopeasti, että olimme yksimielisiä rajujen toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Halusimme pysäyttää kaupungin nopean velkaantumisen ja alijäämän kasvun..  

Totesimme, että tasapainottamistoimikunnan esittämät leikkaukset ovat tuskallisia, mutta toisaalta se esittää myös hyvätuloisten osallistumista talkoisiin. Leikkaukset olisivat vähentäneet kaupungin vuotuisia menoja noin 26 miljoonaa euroa nykytasoon verrattuna vuonteen 2019 mennessä. Veronkorotuksilla saavutettaisiin suurin piirtein 13 miljoonan tuotot vuosittain. Kokonaisuutena Vaasan talous olisi tasapainottunut siis 26+13=39 miljoonalla neljässä vuodessa.

Äänestykset : säästöt nyt, veronkorotukset mahdollisesti myöhemmin

Vaasan kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että päätetään nyt vain säästöistä, mutta siirretään mahdollinen veronkorotuspäätös myöhempään. Anita Niemi-Iilahti (SDP) teki Laura Ala-Kokon (VIHR) kannattamana vastaehdotuksen, että valtuusto hyväksyy säästöt ja veronkorotukset yhtenä kokonaisuutena.
Äänestyksessä kaupunginhallitus voitti vihreät ja demarit äänin 45-20. Säästäminen aloitetaan siis heti, mutta veronkorotusten tarve katsotaan myöhemmin - käytännössä marraskuun budjettikokouksessa.
Anita Niemi-Iilahti esitti myös, että valtuusto hyväksyisi nämä suuret säästöt seuraavan neljän vuoden tavoitteiksi, mutta jättäisi yksityiskohtaiset toimenpiteet myöhempään tarkasteluun. Vihreät kannattivat esitystä. Etenkin kouluverkon leikkaukset tuntuivat katkerilta, joten halusimme jättää vielä aikaa miettiä, löytyisikö säästöille järkevämpää kohdetta.
Juha Silanderin (KOK) vastaehdotus oli, että hyväksytään nyt nämä konkreetit säästöt ja jatketaan tämän jälkeen uusien säästökohteiden etsimistä.
Äänestyksessä Niemi-Iilahden esitys voitti täpärästi 34-32. Eli valtuusto päätti säästää 26 miljoonaa seuraavan neljän vuoden aikana ja tarkastelee yksityiskohtaisia säästökeinoja myöhemmin. Nykyinen säästölista on ohjenuora, jos parempia vaihtoehtoja ei keksitä.

Jalkapallostadioniin 11,5 miljoonaa

Valtuusto äänesti jälleen kerran myös jalkapallostadionin rakentamisesta. Siihen varattiin viime marraskuun budjettikokouksessa 11,5 miljoonaa. Nyt Sture Erikson (RKP) esitti kuitenkin, että nostetaan rahasumma 12,25 miljoonaan.
Tein vastaehdotuksen, että stadionin rakentaminen pannaan jäihin ensi marraskuun budjettikokoukseen asti. Siellä voitaisiin sitten päättää, perutaanko koko hanke. Ehdotustani kannatti yllättäen perussuomalaisten Lauri Karppi, jonka kanssa olemme tavallisesti eri mieltä kaikesta mahdollisesta.
Olen Vaasan futisstadionin kanta-asiakas ja tiedän sen ongelmat, mutta mielestäni nykyiseen huonon talouden aikaan meillä ei ole varaa stadioniin. Kaupungin pitäisi nyt keskittyä sellaisiin menoihin, joilla turvataan peruspalvelut, esimerkiksi terveydenhoito ja koulutus ; tai sellaisiin menoihin, joilla turvataan taloudellisen toiminnan edellytykset, esimerkiksi katuverkon kunnossapito ja yritystonttien tarjonta. Stadion ei täytä kumpaakaan ehtoa.
Valtuuston puheenjohtaja Joakim Strand (RKP, kova jalkapallomies) ei ensin olisi ottanut esitystäni edes äänestykseen – hän vetosi siihen että valtuusto ei muka voi perua aikaisemmin tekemiään päätöksiä. Salista tulleiden protestien vuoksi hän joutui kuitenkin antamaan periksi.
Äänin 61-6, valtuusto päätti, että jalkapallostadionin rakentamista jatketaan, ja äänin 53-14, että pysytään 11,5 miljoonan budjetissa eikä anneta stadionhankkeelle lisärahaa.

Kenelle kellot soivat

Tämä oli tähänastisen valtuustokauden pisin kokous. Kun kävelimme kokouksen jälkeen ulos hallintotalolta, meitä tervehtivät Vaasan kirkon kellojen keskiyön lyönnit. Mielessäni kävi, että on varmaan olemassa parempiakin tapoja viettää kesäyötä. J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti