sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Juha Tuomikoski, ehdokas 268

OLEN VAASALAINEN VIHREÄ VAIKUTTAJA JA NYT EHDOKKAANA KUNTAVAALEISSA. Vuodesta 2012 lähtien olen ollut Vaasan valtuustossa vihreiden ensimmäinen varavaltuutettu, ja tiiviisti mukana valtuustoryhmän työssä. Olen osallistunut vihreiden varjobudjettien laatimiseen ja valtuustoryhmämme yhteisten kantojen muotoiluun.

Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenenä olen seurannut erityisesti sote-asioita ja puolustanut lastensuojelun, päihde- ja mielenterveystyön, terveysasemien ja vanhuspalvelujen määrärahoja.

Tämän vuoden alusta minut valittiin Vaasanseudun vihreiden puheenjohtajaksi. Koordinoin vihreiden vaalikampanjaa Vaasassa. Työtäni helpottaa se, että vihreä kampanjaväki on itsenäistä ja omatoimista.


Valtakunnallisessa Vihreässä liitossa olen ollut jäsenenä kahdessa työryhmässä, jotka muotoilevat vihreiden turvallisuuspoliittisia ja maahanmuuttopoliittisia linjauksia. Lisäksi seuraan aktiivisesti ilmastopolitiikkaa.

AMMATILTANI OLEN KOULUTTAJA EduVakk Oy:ssä, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa. Sitä ennen olin koulutuspäällikkö Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa ja sitä ennen monen vuoden ajan työttömien ohjaaja.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri Jyväskylän yliopistosta, pääaineena yleinen historia. Äidinkieleni on suomi, ja lisäksi osaan ruotsia, englantia ja venäjää.

OLEN SYNTYNYT OULUSSA VUONNA 1961 ja kasvanut lapsuuteni Kajaanissa. Nykyisin asun Vaasan Melaniemellä. Olen naimisissa ja minulla on kolme lasta, joista kaksi teiniä on vielä kotona. Tykkään lukea paksuja kirjoja, katsoa hyviä elokuvia, liikkua lähiluonnossa ja kokata kasvisruokaa.

HYVINVOINTIA YMPÄRISTÖN EHDOILLA on vaalilauseeni. Siihen on tiivistetty kaksi tärkeää arvoani : tasa-arvo ja elämän kunnioitus.

MINUT KANNATTAA VALITA JATKOON VALTUUSTOON SIKSI, että minulla on kyky nähdä isot kokonaisuudet ja tehdä niiden pohjalta nopeita päätöksiä. Olen asiakeskeinen ja tulen toimeen kaikkien ihmisten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti