Tilastot ovat
vielä alustavia, ja päästöt saattavat taas kehittyä huonompaan suuntaan
lähivuosina. Tämä herättää silti jotakin toivoa minussa. Viime vuosina kansainvälinen
ilmastopolitiikka on nostattanut lähinnä syvää pessimismiä. Olen yrittänyt
lohduttaa itseäni sillä, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Tämä toivonkipinä
tuli todella tarpeeseen.
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Maailman hiilipäästöjen kasvu pysähtyi, ilmastonmuutos ei
Kansainvälinen
energiajärjestö IEA ilmoitti maaliskuussa, että maailman hiilipäästöjen kasvu
pysähtyi vuonna 2014. Hiilipäästöt ovat kasvaneet 1700-luvulta lähtien,
teollisen vallankumouksen alkamisesta asti.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Ydinvoimalla ilmastonmuutosta vastaan?
Sipilän hallitus
joutuu lähiaikoina päättämään, myöntääkö se rakentamisluvan Fennovoima Oyj:n
ydinvoimalalle Kalajoen Hanhikiveen.
Ydinvoiman
puolustajat ovat vedonneet mm. siihen, että ydinvoima auttaa pysäyttämään
ilmastonmuutosta. Jos ydinvoimaa ei rakenneta lisää, Suomi joutuu tuottamaan
sähköä hiilivoimalla, mikä olisi ilmaston kannalta tuhoisa asia.
Hiilipäästöjen
vähentäminen ydinvoimalla on tosiaan mahdollista, esimerkiksi niin että
suljetaan sähköä tuottava hiilivoimala ja tuotetaankin sähkö sen sijaan
ydinvoimalassa. Tai että romutetaan bensiinikäyttöisiä autoja ja otetaan
tilalle sähköautoja, joiden akut ladataan ydinsähköllä.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Vastuutonta torjua veronkorotukset
Tämä kirjoitus ilmestyi sanomalehti Pohjalaisessa 24.6.2015.
Sosialidemokraatit Anita Niemi-Iilahti ja Matias Mäkynen kirjoittivat 19.6., että Vaasan kaupungin pitäisi tasapainottaa talouttaan kahdella samanaikaisella toiminnalla: toisaalta menonleikkauksilla, toisaalta veronkorotuksilla.
Vaasan valtuusto äänesti samasta asiasta 15.6. kun päätettiin ensi vuoden talousarvion kehyksestä. Porvaripuolueiden äänin valtuusto päätti, että Vaasa leikkaa menoja, mutta ei korota veroja.
Vastakkaista kantaa, veronkorotusten ja menonleikkausten yhdistelmää kannatti punavihreä liittouma - sosialidemokraatit, vihreät ja vasemmisto. Alun perin tätä linjaa olivat esittäneet kaupunginjohtaja Tomas Häyry sekä talouden tasapainottamistoimikunta.
Vastakkaista kantaa, veronkorotusten ja menonleikkausten yhdistelmää kannatti punavihreä liittouma - sosialidemokraatit, vihreät ja vasemmisto. Alun perin tätä linjaa olivat esittäneet kaupunginjohtaja Tomas Häyry sekä talouden tasapainottamistoimikunta.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Vaasa säästää ja rakentaa jalkapallostadionia
Vaasan
kaupunginvaltuusto sai esityslistaansa rajuja toimenpiteitä kaupungin
talouteen.
Valtuusto ei päättänyt
tällä kertaa budjetista vaan talouden kehyksistä neljälle vuodelle 2016-19. Talouden
kehykset ovat yleisluontoisia. Niiden mukaan päätetään joka marraskuu yksityiskohtainen
seuraavan vuoden budjetti.
Talous tasapainoon
säästöillä ja veronkorotuksilla
Kaupunginhallitus oli perustanut talouden
tasapainottamistoimikunnan. Se totesi, että taloustilanteen nopean huononemisen
takia tarvitaan dramaattisia toimia. Toimikunta esitti, että kaupunki korottaa
ensi vuonna kuntaveroa prosentilla ja lisäksi nostaa kiinteistöveroja.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Pienet ja isot kiistelivät vihreiden puoluekokouksessa
Olin
Vihreän liiton puoluekokouksessa Oulussa. Istuin vaalivaliokunnassa, Vaasan
vaalipiirin edustajana.
Vaalivaliokunta
teki puoluekokouksen 300-400 osallistujalle esitykset puoluehallituksen ja
-valtuuskunnan kokoonpanosta, jotta jokaisesta jäsenestä ja varajäsenestä ei
tarvitsisi äänestää isolla kokoonpanolla erikseen. Vihreissä tehdään nämä valinnat joka
toinen vuosi.
lauantai 6. kesäkuuta 2015
Välimeri ei saa olla pakolaisten hautausmaa
Osallistuin vihreiden puoluekokouksessa
Oulussa paneeliin “Miten Välimerestä tuli hautausmaa ja mikä
on Euroopan vastuu”. Paneelin johdantoteksti kertoi olennaisen tilanteesta :
”Libyassa on kaksi keskenään
kilpailevaa hallitusta, Syyrian sisällissodan jaloista on paennut jo 3,5
miljoonaa ihmistä, Eritrean julma hallinto saa kansalaiset pakenemaan ja monien
Afrikan maiden köyhyys saa ihmiset liikkeelle ja etsimään työtä ja parempaa
toimeentuloa. Näiden ihmisten keskeinen pakoreitti kulkee Välimeren yli
Eurooppaan. Huhtikuun loppuun mennessä pelkästään tänä vuonna noin 1700 ihmistä
oli hukkunut Välimereen huonokuntoisten ja liian täyteen ahdettujen alusten
upottua.”
Ennen kuin jatkan kirjoitustani, haluan
ilmaista osanottoni tämän inhimillisen tragedian uhreille ja heidän
perheilleen.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Tänään tuulivoima tuotti enemmän sähköä kuin ydinvoima
Tänään tuulivoima tuotti enemmän sähköä kuin ydinvoima Pohjolassa. Tuulisähkön tuotantoteho oli iltapäivällä yli 7300 MW, ydinvoimaloiden yhteenlaskettu teho yli 5200 MW.
Numeroita selittää se, että tänään oli tuulinen päivä, ja että Pohjolan neljästätoista (14) ydinvoimalasta kahdeksan (8) oli seisokissa.
Tuulivoiman ongelma on, että toisinaan tuulee ja toisinaan taas ei. Ydinvoimalla on aivan tähän rinnastettava ongelma : toisinaan ydinvoimala on käytössä ja toisinaan taas ei. Esimerkiksi tänään oli yli 50% Pohjolan ydinvoimakapasiteetista pois päältä.
Numeroita selittää se, että tänään oli tuulinen päivä, ja että Pohjolan neljästätoista (14) ydinvoimalasta kahdeksan (8) oli seisokissa.
Tuulivoiman ongelma on, että toisinaan tuulee ja toisinaan taas ei. Ydinvoimalla on aivan tähän rinnastettava ongelma : toisinaan ydinvoimala on käytössä ja toisinaan taas ei. Esimerkiksi tänään oli yli 50% Pohjolan ydinvoimakapasiteetista pois päältä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)