Vuonna 1099 tapahtui jotakin, joka järisytti sekä Eurooppaa että arabimaailmaa. Kristityt ristiretkeläiset etenivät yllätyshyökkäyksellä Palestiinaan ja valloittivat Jerusalemin, islamin kolmanneksi pyhimmän kaupungin. Ristiretkeläiset pitivät Jerusalemia hallussaan 88 vuotta, kunnes Egyptin-Syyrian sulttaani Saladdin valloitti sen heiltä. Seuraavan kerran eurooppalainen armeija miehitti Jerusalemia vasta ensimmäisen maailmansodan jälkikuohuissa.
Eurooppalaiset ristiretkeläiset kohtasivat pyhällä maalla kulttuurin, joka oli joka asiassa murskaavasti ylivoimainen verrattuna heihin : tieteessä, tekniikassa, koulutustasossa, kaupungistumisessa, talouden monimutkaisuudessa ja vaikkapa arjen hygieenisyydessä ja mukavuudessa. Ainoa ala, jolla eurooppalaiset pärjäsivät arabeille, oli sotataito - ja tämä tuli arabeille yllätyksenä. Osoittautui, että arabit olivat aliarvioineet pohjoisten barbaarien sotilaallista voimaa.
Eurooppalaiset olivat omaksuneet arabialaisen sotataidon vuosisatojen kuluessa, etenkin edellisen sukupolven aikana käydessään rankkoja taisteluja arabeja vastaan Espanjassa ja Sisiliassa. Tämä on tyypillinen esimerkki supersivilisaation ja vähemmän kehittyneen kulttuurin kohtaamisesta. Ensimmäinen asia, jonka alakynnessä oleva kulttuuri omaksuu supersivilisaatiolta, on kyky puolustautua sotilaallisesti sen laajentumispyrkimyksiä vastaan.
Eurooppa imuroi arabien know-how'ta
Ristiretkiä seuranneina vuosisatoina, 1100-1400-luvuilla Eurooppa imuroi arabialaista tiedettä ja teknologiaa valtavalla intensiteetillä, samaan aikaan kun se kävi sotaan näitä ”uskottomia” vastaan. Tämä tiedonsiirto johti Euroopan sydänkeskiajan huikeaan kulttuurinousuun. Taloushistorioitsijat puhuvat myös ”sydänkeskiajan teollisesta vallankumouksesta”, kun eurooppalaiset ottivat laajaan käyttöön esimerkiksi vesi- ja tuulivoiman.
Euroopassa syntyi aivan samanlainen käännösliike kuin arabimaissa oli syntynyt 800-luvulla. Suurten arabialaisten filosofien, tiedemiesten ja alkemistien teoksia käännettiin latinaksi. Käännösliikkeen keskuksia olivat kaksi "etulinjan" aluetta, Italia ja Espanja, erityisesti Palermon ja Toledon kaupungit.
Eurooppalaiset käänsivät myös vanhoja hellenistisen ja roomalaisen kulttuurin aarteita arabian kielestä latinaksi. Nämä teokset olivat kadonneet Länsi-Euroopasta, kun Rooman valtakunnan läntinen osa oli tuhoutunut germaanien vaelluksiin.
Esimerkiksi Claudios Ptolemaioksen megaklassikko Almagest käännettiin arabiasta latinaksi 1100-luvulla. Ptolemaios oli kirjoittanut Almagestin kreikan kielellä tuhat vuotta aikaisemmin Rooman valtakuntaan kuuluvassa Aleksandriassa. Se on moniosainen teos, johon on tiivistetty antiikin koko tietämys tähtitieteestä ja matematiikasta. Vaikka siinä esitettiin virheellinen käsitys, että aurinko kiertää Maata, se perustui murskaavaan määrään empiiristä tutkimusta ja matemaattisia mallinnuksia. Kopernikus ei olisi pystynyt kehittämään omaa aurinkokeskeistä teoriaansa, jollei hänellä olisi ollut käytössään Almagestia.
Arabitiede sutii paikallaan : Ibn al-Haithamin optiset tutkimukset
Samaan aikaan kun eurooppalaiset kuroivat kiinni arabien etumatkaa, arabien oma tieteellinen kehitys alkoi yhä enemmän sutia paikallaan. Otan esimerkkejä siitä, mitä tapahtui.
Fatimidi-dynastian hallitsemassa Kairossa vaikutti keskiajan lahjakkain optiikan tutkija Ibn al-Haitham. Hän rakensi camera obscura –laitteen ja loi kokonaisvaltaisen selityksen sille, kuinka ihminen saattaa nähdä asioita. Hän kuvasi tarkasti silmän rakenteen ja päätteli, että silmän näkemä kuva on ylösalaisin mutta muodostuu aivoissa sellaiseksi kuin me sen näemme. Hän myös oivalsi, että valo koostuu yksittäisistä säteistä ja että silmä näkee kuvan yksittäisinä valopisteinä – siis pikseleinä.
Ibn al-Haitham kokosi yhteen koko arabikulttuurin empiirisen tiedon näkemisestä, täydensi sitä omilla tutkimuksillaan ja loi teorian, joka on hätkähdyttävän lähellä nykyistä käsitystä näkemisestä. Hän teki useita virhepäätelmiä, jotka olisi ollut helppo korjata, jos hänen ympärillään olisi ollut tiedemiesyhteisö, joka olisi jatkanut hänen työtään. Mutta niin ei käynyt.
Ibn al-Haithamin optiikka jäi lähes unohduksiin hänen kuoltuaan 1040, eivätkä myöhemmät optiikan ja silmän tutkijat pääosin tunteneet hänen teoksiaan. Hänen pääteoksensa Optiikka sentään käännettiin Euroopassa latinaksi, ja kirjoittajaksi merkittiin arabialainen ”Alhacen”.
1000-luvun egyptiläiset olivat lähellä kaukoputken ja mikroskoopin keksimistä, mutta nämä ratkaisevat askeleet jäivät ottamatta. Kunnia niiden keksimisestä meni 1600-luvun italialaisille ja alankomaalaisille.
Kairon Fatimidi-kalifit tukivat kyllä Ibn al-Haithamin tutkimuksia, mutta heiltä puuttui pitkäjännitteinen tiedepolitiikka. Tämä pitkäjännitteisyyden puute näkyi myös muissa maissa ja muilla aloilla. Tiedettä kyllä tehtiin edelleen, mutta sen rahoitus alkoi kärsiä, sen tuloksia lakattiin levittämästä systemaattisesti, eivätkä uudet tutkimukset nojanneet vanhoihin. Tiede menetti tärkeimmän ominaisuutensa, tiedon kumuloitumisen eli kasautumisen sukupolvesta toiseen.
Kopernikaanisen vallankumouksen kynnyksellä
Matematiikan ja tähtititeteen kehitys jatkui arabialais-persialaisessa kulttuurissa pisimpään, 1400-luvulle saakka. 1400-luvun Samarkandissa (nykyinen Uzbekistan) laskettiin sini- ja kosinitaulukoita kahdeksan desimaalin tarkkuudella. Samarkandin hallitsija Ulugh Beg rakennutti 1420-luvulla siihenastisen maailman tarkimman observatorion.
Yhä useampi arabitiedemies alkoi epäillä Ptolemaioksen maakeskeistä maailmankuvaa. 1400-luvun Samarkandissa tutkija Ali Qushji kirjoitti, että empiirinen todistusaineisto osoittaa Maan olevan liikkeessä eikä liikkumaton. Hän jätti kuitenkin sanomatta ääneen viimeisen johtopäätöksen : Maa kiertää aurinkoa. Tämän johtopäätöksen kirjoitti vasta puolalainen Nikolaus Kopernikus noin sata vuotta myöhemmin - ilmeisestikin tietoisena samarkandilaisten tiedemiesten tutkimuksista, vaikkei hän maininnutkaan heitä lähdeluettelossaan.
Samoin Ali Qushji väitti vastoin Aristotelesta, että taivaankappaleiden liikkeet voidaan selittää samoilla luonnonlaeilla kuin maanpäälliset liikkeet. Jos Ali Qushjin ympärillä olisi ollut pitkäjännitteinen tiedeyhteisö, se olisi ehkä päätynyt newtonilaisen mekaniikkaan, reilu 200 vuotta ennen englantilaista Isaac Newtonia. Mutta näin ei käynyt.
Uskonnolliset tabut estivät arabitiedemiehiä sanomasta ääneen, että Maa kiertää aurinkoa. Sen sijaan ne eivät estäneet sanomasta, että Maa on pyöreä kuin pallo. Viimeisinä vuosisatoinaan arabitiede laski melko tarkasti maapallon ympärysmitan, mittasi keskeisimpien paikkojen pituus- ja leveyspiirit sekä kuvasi planeettamme Kiinasta Marokkoon ja Mosambikista Suomenlahdelle. (Pohjoisessa etäisin nimetty paikkakunta oli Abu eli Turku/Åbo.)
Kristoffer Kolumbus ei olisi löytänyt Amerikkaa ilman arabitiedettä. Hän päätteli arabialaisen maantiedon perusteella, että on mahdollista päästä Euroopasta Intiaan purjehtimalla maapallon ympäri länteen päin. Hän lähti matkaan, mukanaan arabialaiset astrolabit, arabialaiset Intian kartat ja virheelliset arabialaiset laskelmat maapallon ympärysmitasta. Hän ei ollut perillä arabitieteen tuoreemmista laskelmista, joiden mukaan maapallo on paljon luultua suurempi.
Uskonto tukahdutti tiedettä
Arabialaiset, persialaiset ja turkkilaiset astronomit näyttivät pelänneen lausua ääneen, että Maa kiertää aurinkoa. Myös Kopernikus pelkäsi tätä - hänen De revolutionibus -teoksensa julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1543. Kopernikus pelkäsi aiheellisesti kidutusta ja kuolemaa.
Vasta italialainen Galileo Galilei uskalsi julistaa heliosentristä maailmankuvaa ääneen 1600-luvun puolella - ja hänet vaiennettiin viemällä hänet tutustumiskäynnille Roomaan, paavin kidutuskammioihin. Mutta vaikka Galilei vaiennettiinkin, hänen kirjansa olivat jo ehtineet levitä kaikkialle Eurooppaan, paavin koston ulottumattomiin.
Sekä kristillisessä että islamilaisessa maailmassa tiedemiehet saivat pelätä harhaoppisuuden leimaa. Oleellinen ero oli, että Euroopassa tiedemies saattoi paeta toiseen valtioon, jos hänen asemansa kävi uhatuksi yhdessä valtiossa. Islamilaisessa maailmassa tämä mahdollisuus katosi lopullisesti 1510-luvulla, kun turkkilaiset Ottomaanit valloittivat käytännössä koko arabimaailman ja persialaiset Safavidit puolestaan Iranin, Irakin, Keski-Aasian ja Afganistanin. Enää ei ollut paikkaa minne paeta. Sekä Ottomaanien että Safavidien perintö eli 1900-luvulle saakka.
Kolumbuksen matka ja kirjapainotaito
Ottomaanivaltakunnan nousu näyttää olleen viimeinen niitti arabitieteen kehitykselle. Nousu osui samoihin aikoihin kuin kirjapainotaidon keksiminen. Euroopassa kirjapainotaito yleistyi aivan 1400-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Ottomaanihallitsijat sen sijaan kielsivät kirjapainot, ja kielto oli käytännössä voimassa 1700-luvulle saakka.
Kirjapainon merkitys tiedon leviämiselle oli yhtä vallankumouksellinen kuin internetin merkitys 500 vuotta myöhemmin. Hyvänä esimerkkinä toimii Kolumbuksen ensimmäinen Amerikan-matka 1492-93. Espanjan hovi yritti pitää Kolumbuksen matkan tulokset salassa, mutta joku tietovuotaja kopioi hänen matkapäiväkirjansa ja möi sen sveitsiläiselle kirjapainotalolle. Matkapäiväkirja julkaistiin latinankielisenä käännöksenä, ja siitä tuli yleiseurooppalainen bestseller. Seuraukset : kymmennen vuoden kuluessa Kolumbuksen paluusta Portugali, Ranska ja Englanti olivat varustaneet laivastot, jotka olivat käyneet Atlantin takana toteamassa omin silmin, että Kolumbus ei puhunut palturia.
Myös ottomaanien hovissa Istanbulissa oltiin tarkkaan perillä Amerikan löytämisestä, kopioitiin hyvin sen kartat eurooppalaisilta ja harkittiin jopa Amerikan-laivaston varustamista. Oleellista oli kuitenkin, että kirjapainojen puuttuessa tieto Uuden maailman löytymisestä jäi hoviin ja sen lähellä oleviin piireihin. Siitä ei tullut pitkään aikaan koko kansan omaisuutta.
Eurooppa ajaa ohi
Missä vaiheessa Eurooppa sitten meni tieteen tasossa arabien ohi? Vastaus vaihtelee eri aloilla. 1400-luvulla Henrik Purjehtijan rahoittamat tutkimusryhmät nostivat portugalilaisen merenkulkutekniikan ohi arabialaisen, ja saksalainen Gutenberg keksi ruveta painamaan kirjoja teollisesti. 1500-luvulla puolalainen Nikolaus Kopernikus kuvasi aurinkokunnan paremmin kuin arabit, ja 1600-luvulla englantilainen William Harvey ohitti arabit verenkierron kuvauksen tarkkuudessa.
1600-luvulla italialaisen Galileo Galilein ja englantilaisen Isaac Newtonin fysiikka ajoi arabialaisen ohi, mutta koneenrakennuksen alalla arabit ohitettiin selvästi vasta 1700-luvun teollisessa vallankumouksessa. Arabikemia ohitettiin yksiselitteisesti 1700-luvulla, kun ranskalaiset tiedemiehet löysivät uudet alkuaineet hapen, typen ja vedyn.
Sotataidossa islamilainen maailma sinnitteli eurooppalaisten tasolla pisimpään. Eurooppalaiset kehittivät 1300-luvulla ensimmäiset tuliaseet, mutta ottomaaniturkkilaiset omaksuivat uuden tekniikan välittömästi. 1400-1500-luvulla he olivat ajoittain eurooppalaisten edellä tuliaseiden kehittelyssä, mikä näkyy heidän menestyksekkäissä valloitusretkissään Eurooppaan. Vasta 1700-luvulla eurooppalainen aseteknologia riuhtaisi yksiselitteisesti edelle ottomaanikulttuurista, ja eurooppalaiset alkoivat hitaasti vallata takaisin ottomaanien alueita.
Napoleonin sotaretki Egyptiin 1799 oli shokki arabimaailmalle : se tajusi jääneensä toivottomasti jälkeen eurooppalaisista. 1800-luvulla arabit aloittivat tuhannen vuoden takaisen käännösliikkeen uudelleen : nyt käännettiin arabiaksi eurooppalaisia matematiikan, insinööritieteiden, sotataidon, kemian, fysiikan ja lääketieteen teoksia. Arabit ymmärsivät, että pärjätäkseen eurooppalaisille he joutuvat nöyrtymään oppilaiksi, modernisoitumaan ja omaksumaan ”eurooppalaisen mahdin välineet”. Tämä kehitys jatkuu arabimaailmassa edelleen 2000-luvulla.
Kirjallisuutta :
Guillou Jan, Pohjoinen valtakunta. Like 2008. Ristiretki-trilogian kolmas osa. Romaani kertoo, kuinka Palestiinasta palaavat ristiretkeläiset tuovat mukanaan uutta tietoa ja teknologiaa. Alkuteos Riket vid vägens slut.
Hämeen-Anttila Jaakko ja Nokso-Koivisto Inka, Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011.
"Myös Kopernikus pelkäsi tätä - hänen De revolutionibus -teoksensa julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1543. Kopernikus pelkäsi aiheellisesti kidutusta ja kuolemaa."
VastaaPoistaTeoksen vastaanotto oli suopea.
In 1533, Johann Albrecht Widmannstetter delivered a series of lectures in Rome outlining Copernicus's theory. Pope Clement VII and several Catholic cardinals heard the lectures and were interested in the theory.
1 November 1536, Cardinal Nikolaus von Schönberg, Archbishop of Capua, wrote to Copernicus from Rome:
Some years ago word reached me concerning your proficiency, of which everybody constantly spoke. At that time I began to have a very high regard for you... For I had learned that you had not merely mastered the discoveries of the ancient astronomers uncommonly well but had also formulated a new cosmology. In it you maintain that the earth moves; that the sun occupies the lowest, and thus the central, place in the universe... Therefore with the utmost earnestness I entreat you, most learned sir, unless I inconvenience you, to communicate this discovery of yours to scholars, and at the earliest possible moment to send me your writings on the sphere of the universe together with the tables and whatever else you have that is relevant to this subject ...
https://en.wikipedia.org/wiki/Nicolaus_Copernicus#Heliocentrism
Kopernikuksen teos joutui sensuroiduksi vasta 72 vuotta julkaisunsa jälkeen Galileon tapauksen yhteydessä.
Historioitsijoilla on ollut eriäviä käsityksiä siitä, pelkäsikö Kopernikus kidutusta ja kuolemaa kerettiläisten ajatustensa vuoksi.
VastaaPoistaToisaalta hän saattoi kertoa ajatuksistaan vapaasti tähtitieteilijöiden suppeassa piirissä. Hän kirjoitti ajatuksensa seitsemän periaatteen muodossa jo vuoden 1510 tienoilla ja eli sen jälkeen turvassa vainoilta vielä kolmekymmentä vuotta. Sadat tai todennäköisesti tuhannet ihmiset lukivat hänen käsikirjoitustaan, ja huhut siitä levisivät vielä laajempiin piireihin. Sen pohjalta pidettiin julkisia luentoja, joista tunnetuin esimerkki on paavin sihteerin Widmanstetterin luentosarja Roomassa 1533.
Toisaalta Kopernikus ei antanut ajatuksiaan painettaviksi kirjapainossa – ne levisivät nimenomaan käsin kirjoitettuina ja suullisina luentoina. Voisimme sanoa, että kopernikaaninen käsitys levisi 30 vuotta yksityisviesteinä, mutta julkisuudessa siihen ei ollut mahdollista perehtyä.
Vasta vuonna 1540 Kopernikuksen käsitykset painettiin kirjaksi – ja se kirja ei ollut hänen kirjoittamansa, vaan hänen ystävänsä ja ihailijansa Georg Joachim Rheticusin kirjoittama ja tämän nimellä julkaistu. Kopernikuksen oma pääteos De revolutionibus ilmestyi vasta hänen kuolinvuotenaan 1543.
Kopernikus sai varoituksia ja uhkauksia elinaikanaan. Katolisen kirkon pääsensori Bartolomeo Spina harkitsi toimiin ryhtymistä hänen ajatustensa tukahduttamiseksi.
Erityisen uhkaavansävyisiä olivat protenstanttisten reformaatikkojen puheet. Luther ja Calvin eivät olleet kumpikaan lukeneet Kopernikuksen kirjoituksia, mutta he olivat kuulleet niistä ja tuomitsivat ne voimakkain sanankääntein jo hänen elinaikanaan.
Uhkausten sävy kiristyi 1540-luvun lopulla, kun De Revolutionibus levisi painettuna teoksena, mutta tässä vaiheessa Kopernikus oli kuollut ja koston ulottumattomissa. Varsinaisiin toimiin ryhdyttiin kuitenkin vasta 1590-luvulla. Kopernikaani Giordano Brunin julkinen roviolla polttaminen Roomassa 1600 lähetti kauhun shokkiaallon koko Euroopan tiedeyhteisöön. Tätä taustaa vastaan Galilein julkinen nousu kopernikanismin puolustajaksi 1610 oli poikkeuksellisen rohkea teko.
Miksi kopernikaaneja ei ryhdytty vainoamaan ennen kuin vuoden 1600 tienoilla? Ilmeisin syy oli protestanttinen reformaatio. Kopernikuksen viimeisinä vuosikymmeninä luterilaisuus ja kalvinismi levisivät räjähdysmäisesti, ja hetken näytti siltä että koko katolinen kirkko tuhoutuu. Kopernikuksen kuolinvuonna 1543 Saksa oli ajautumassa ensimmäiseen uskonsotaansa, Schmalkaldenin sotaan.
Tässä kriittisessä tilanteessa katolisen kirkon johdolla ei yksinkertaisesti ollut aikaa eikä energiaa kopernikaaniselle harhaopille, joka oli loppujen lopuksi hyvin pienimuotoinen. On kuvaavaa, että katolisen kirkon suuressa ”kriisipalaverissa”, Trenton kirkolliskokouksessa joka alkoi kaksi vuotta De revolutionibusin ilmestymisen jälkeen, ei käsitelty kopernikaanista harhaoppia olleenkaan. Muutoin tehtiin kyllä selväksi, että kyseessä on harhaoppi.
Vuoteen 1600 mennessä katolinen kirkko oli paljon itsevarmempi. Oli jo selvää, että kirkko oli pelastunut tuholta, ja vastauskonpuhdistus protestantismin takaisinlyömiseksi eteni suotuisasti. Kun vielä kopernikanismi vahvistui vuosikymmen vuosikymmeneltä, koitti vihdoin hetki, jolloin kirkko katsoi tarpeelliseksi uhrata vaivaa tämän harhaopin murskaamiseen.
Silloin oli jo liian myöhäistä.
Ennen vuotta 1616 katolisella kirkolla ei ollut virallista kantaa
VastaaPoistaKopernikuksen teorioihin ja 1616 päätös oli että teoriaa saa opettaa matemaattisena mallina ja hypoteettisesti.
Heliosentrinen maailmankuva hyväksyttiin yleisesti vasta 1700-luvun alkupuoliskolla.
Miksi oli vastustusta ?
Koska ei ollut havaittavaa parallaksia
From publication until about 1700, few astronomers were convinced by the Copernican system, though the book was relatively widely circulated(around 500 copies of the first and second editions have survived,[34]which is a large number by the scientific standards of the time). Wikipedia
Thus, in 1600 there was no official Catholic position on the Copernican system, and it was certainly not a heresy." Linkki
"Tätä taustaa vastaan Galilein julkinen nousu kopernikanismin
puolustajaksi 1610 oli poikkeuksellisen rohkea teko."
Itse asiassa Galileo tuli hyvin toimeen kirkon kanssa, hänellä oli mahtavia tukijoita.
26 March. Galileo arrives in Rome, calls on
his friend Cardinal de Monte, and presents his bona fides from the
Grand Duke.
30 March. Galileo drops in at the Roman College to shmooze with Clavius, Lembo, Grienberger, Maelcote and the others Jesuits, whom he finds entirely supportive.
2 April. Galileo meets with Cardinal Maffeo Barberini, who writes to the Medici immediately afterward that he would be delighted to help Galileo in any way in his power. Keep an eye on Maffeo.
1611 22 April.
Galileo receives an audience with Pope Paul V, in which he is much honored. He writes to his friend Salviati that the Pope
would not let him kneel, but told him to stand. He also mentions some back-biting letters received in Rome from Florence, but with the Pope's good wishes and the Jesuits' support he regards them as unimportant.
13 May. On Friday the 13th, the Jesuits throw a big shindig for Galileo at the Roman College, where they give him the equivalent of an honorary doctorate. Fr. Maelcote reads an address about TheSidereal Message in the presence of the entire College, as well as several cardinals and notables
11 Mar. 1616.
Galileo is given a private audience with Pope Paul V and for
three-quarters of an hour he and the Pope stroll about the
gardens. When Galileo mentions the actions of his enemies, the Pope assures him that he “could feel safe,” for he was held in such esteem by himself and the whole Congregation that they would not listen to these calumnies.