Tämä on ensimmäinen osa neliosaisesta blogisarjastani Suomen kielen
synty. Toinen osa on Mitä kieltäpuhuivat savenvalajat ja kalliomaalaajat? , kolmas osa Seiman ja Turbinon pronssikauppiaat ja neljäs osa Suomesta tulee suomalainen.
Suomen kieli kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, vanhalta
nimeltään ”suomalais-ugrilaiset kielet”. Meillä on sukulaiskieliä hajallaan ympäri
pohjoista Eurooppaa ja Aasiaa.
Tallinnassa kävijän on helppo huomata kielisukulaisuus.
Viron kielen ”öö” on yö, ”töö” on työ, ja ”ma armastan sind” on tietenkin rakkaudentunnustus.
Sukulaisuuden pystyy huomaamaan myös saamen kielistä :
esimerkiksi järvi on pohjoissaameksi ”jávri”, ja rakkaudentunnustus on ”ráhkistan
du”.
Kaukaisemmissa sukukielissä kielisukulaisuutta ei ole helppo
havaita. Volgan yläjuoksulla puhuttavaa maria kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin
kuten venäjää. Järvi on marin kielellä ”jer” ja puu on ”pu”. Ensimmäiset
numerot ovat ik, kok, kum, nəl, ja rakkaudentunnustus ”myi tyjym jöratem”
(”minä sinua rakastan”).
Unkarin kielen kohdalla yhtäläisyyksien löytäminen on
erittäin haasteellista – esim. rakkaudentunnustus on epäromanttisesti ”szeretlek”
(äännetään suunnilleen ”shärät-läk” eli ”rakastan-sinua”). Wikipedia lohduttaa,
että ”olennaista ei kuitenkaan ole samankaltaisuus sinänsä vaan
äännevastaavuuksien systemaattisuus”. Esimerkiksi suomen kielen p:n tilalla on
unkarissa usein f : puu on ”fa”, pää ”fej” ja pesä ” fészek”.
Suomen etäisimpiä sukukieliä ovat siperialaiset
samojedikielet. Niistä puhutuin on nenetsi (vajaa 30 000 puhujaa). Siitä
löytyy etäisiä yhtäläisyyksiä, esim. puu on ”pee”.
Kauan sitten
puhuttiin kantauralia
Kielitieteilijät ovat yksimielisiä siitä, että uralilaisten
kielten sukulaisuus ei ole pelkästään vertauskuvallista. Ne kaikki polveutuvat
yhdestä muinaisesta kielestä, jolle on annettu nimi ”kantaurali” (englanniksi
”Proto-Uralic”).
Kantauralin puhujat eivät osanneet kirjoittaa, joten heidän kielestään
ei ole jäänyt tekstejä. Kielitieteilijät ovat kuitenkin pystyneet
rekonstruoimaan siitä monia piirteitä vertailemalla nykyisiä uralilaisia kieliä
ns. historiallis-vertailevan kielitieteen metodien avulla.
Kielitieteilijät ovat vakuuttuneita siitä, että
kantauralissa oli kuusi sijamuotoa ja kolme lukua (yksikkö, kaksikko ja
monikko). Se suosi subjekti-objekti-verbi-sanajärjestystä (”minä sinua
rakastan”).
Kantauralilaisessa sanastossa on ollut paljon havumetsävyöhykkeen
luontoa kuvaavia sanoja ja kivikautiseen teknologiaan liittyviä termejä.
Sanastosta saamme vihjeen, ketkä ja millaisessa ympäristössä sitä ovat
puhuneet.
Nykyiset uralilaiset kielet ovat kehittyneet kantauralista
siten, että kieli on muuttunut sukupolvien saatossa, eri alueilla eri suuntiin.
Vanhoja sanoja on korvautunut uusilla, kielioppi on muuttunut ja uusia äänteitä
on tullut vanhojen sijaan. Uralilaiset kielet ovat etääntyneet toisistaan niin
kauas, että yhteisen kantakielen on täytynyt hajota tytärkieliksi jo tuhansia
vuosia sitten.
Uralilainen maailma - Atlantilta Siperiaan
Reilu tuhat vuotta sitten uralilaiset kielet muodostivat
lähes yhtenäisen vyöhykkeen, joka ulottui Atlantilta kauas Siperiaan. Jäämeren
rannikoilla puhuttiin saamelaiskieliä, Itämeren rannoilla suomea ja viroa. Suomesta
itään valtakieli oli vepsä, joka nyt on lähes kuollut kieli.
Keskiajan venäläisistä kronikoista tiedämme, että Moskovan ympäristössä
puhuttiin suomensukuisia merjan ja muroman kieliä, jotka kuolivat sukupuuttoon
joskus 1500-luvun jälkeen. Siitä idempänä, ylä-Volgalla, olivat nykyisten
mordvan ja marin kielten edeltäjät. Uralin länsirinteitä asuttivat permiläiset
kansat.
Suomensukuisten kansojen lista jatkui edelleen itään päin, Länsi-Siperiaan
saakka – siellä hantit ja mansit ovat jääneet 1980-luvulta lähtien öljy- ja
kaasubuumin jalkoihin.
Itä-Siperiassa samojedikielet näyttävät muodostaneen suunnilleen
yhtenäisen vyöhykkeen Altai-vuorilta, Mongolian rajalta, Jäämerelle. Samojedikielet
ovat nykyisin kuolemassa sukupuuttoon, poikkeuksena ehkä nenetsi.
Merkillisen maantieteellisen poikkeuksen muodostivat unkarin kielen puhujat. ”Ugrit” olivat soturi- ja ratsastajakansa Uralin länsipuolisilla aroilla, mutta he lähtivät vaeltamaan länteen päin. Sysäyksenä lienee ollut turkkilaissukuisten bolgaarivalloittajien tulo Volgalle 600-luvulla.
Vuonna 895 unkarilaiset tunkeutuivat nykyisen Unkarin alueelle ja valtasivat sen. Heidän tulonsa on kirjattu tarkasti keskiajan saksalaisissa kronikoissa, joissa heidät mainitaan – todennäköisesti liioitellen - viikinkien veroisiksi rosvoiksi ja barbaareiksi.
Uralilainen maailma pirstoutui
Viimeisen tuhannen vuoden aikana uralilainen vyöhyke
pirstoutui, kun etelästä tulleet kielet syrjäyttivät uralilaisia kieliä.
Skandinaviassa ruotsi ja norja syrjäyttivät saamelaiskieliä. Volgan
keskijuoksulla turkkilaissukuiset bolgaarit ja myöhemmin tataarit asettuivat
ugrien, marien ja udmurttien alueille ; Siperiassa turkkilaissukuiset tunguusit
syrjäyttivät samojedeja ; ja lopuksi venäläinen asutus työntyi laajoille
alueille Pohjois-Euraasiaan.
Nyt uralilaisten kielten puhujat ovat saarekkeina
muunkielisten kansojen keskellä, ja useimmat näistä saarekkeista supistuvat
jatkuvasti. Suuri osa uralilaisista kielistä on sukupuuton partaalla.
Ei ole ”uralilaista
rotua”
Yleisesti oletetaan, että kantauralia puhui vähälukuinen ja
suppealla alueella asuva kansanryhmä. Se eli tuhansia vuosia sitten Pohjois-Euraasian
havumetsävyöhykkeellä suurin piirtein kivikautisissa olosuhteissa.
Sitten
tapahtui jotakin, luultavimmin teknologinen ja yhteiskunnallinen vallankumous.
Tämä ryhmä alkoi kasvaa ja levittäytyä nopeasti. Kun kantauralin puhujat
etääntyivät yhä kauemmaksi toisistaan, kantakieli alkoi hajota erilaisiksi
tytärkieliksi.
Ennen kantauralin leviämistä Pohjois-Euroopassa on täytynyt
olla muita kieliä, jotka katosivat ja kuolivat sukupuuttoon kantauralin
edetessä. Näitä kadonneita kieliä kutsutaan paleokieliksi.
Paleokieliä puhuneet kansat eivät todennäköisesti
tuhoutuneet vaan ne yksinkertaisesti vaihtoivat kieltä. Tämän voi päätellä
siitä, että uralilaisia kieliä puhuvat kansat ovat geneettisesti erityyppisiä. Ei
ole olemassa mitään ”uralilaista rotua”.
Läntisimmissä uralilaiskielten puhujissa on paljon
vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä henkilöitä, mikä viittaa jopa siihen
mahdollisuuteen, että heidän kaukaiset esi-isänsä ovat puhuneet germaanista
kieltä mutta vaihtaneet kielen jossain vaiheessa suomeen tai saameen. Siperian
samojedikansoissa on paljon tummia ihmisiä, joilla on mongolien tapaan
silmäpoimu ja ”aasialaiset poskipäät”.
Meillä ei ole varmaa tietoa siitä, minkä näköisiä ovat
olleet alkuperäiset kantauralin puhujat.
Uralilaiset ja
indoeurooppalaiset
Uralilaisella kieliperheellä on sisar, indoeurooppalainen
kieliperhe. Nämä kaksi perhettä kehittyivät samoilla alueilla ja samoihin
aikoihin, ja indoeurooppalainen kieliperhe vaikutti voimakkaasti uralilaiseen.
Indoeurooppalaisiin kieliin kuuluvat lähes kaikki Euroopan
kielet - paitsi uralilaiset. Indoeurooppalaisia kieliä ovat esimerkiksi romaaninen
ranska, germaaninen englanti, slaavilainen venäjä ja balttilainen latvia.
Kuten kieliperheen nimi kertoo, indoeurooppalaisia kieliä
löytyy myös Intiasta. Suurin osa Pohjois-Intian kielistä, esimerkiksi hindi,
urdu ja bengali, kuuluvat tähän samaan kieliperheeseen. Samoin Lähi-idän
”iranilaiset” kielet, esimerkiksi persia ja kurdi.
Indoeurooppalaisiin kieliin pätee aivan sama kuin
uralilaisiinkin – kyseessä on kielellinen yhteys, ei geneettinen. Ei ole
olemassa mitään ”indoeurooppalaista rotua”, vaan sen puhujat ovat hyvin
erilaisia.
Ja kuten uralilaiset, myös indoeurooppalaisetkin kielet ovat
kehittyneet yhdestä kielestä.
Kuten kantauralin, myös indoeurooppalaisen
kantakielen puhujat olivat luku- ja kirjoitustaidottomia, joten kukaan ei
aikanaan kirjoittanut tätä kantakieltä paperille. Se on täytynyt rekonstruoida
jälkeenpäin tytärkielien perusteella.
Jamnakulttuuri,
indoeurooppalaisten alku
Indoeurooppalaisten kielten alkuperä on Jamnakulttuuri
(venäjäksi ja englanniksi Yamnaya). Se kehittyi noin 3300 vuotta ennen
ajanlaskun alkua Volgan alajuoksulle ja Ukrainan aroille. Se oli
karjanhoitajien kulttuuri, joka kesytti arojen villihevosen ensin
lihavarastoksi, sitten ratsuksi ja lopulta juhdaksi vetämään nelirattaisia
vankkureita. Sitä on kutsuttu myös ”kurgaanikulttuuriksi”, koska se hautasi
päälliköitään valtaviin maakumpuihin, kurgaaneihin.
Jamnakulttuurin perilliset levittäytyi nopeasti kaikkiin ilmansuuntiin.
Niiden perintö näkyy tänäkin päivänä kaikkien eurooppalaisten geeniperimässä.
Länsi-Euroopassa indoeurooppalaiset syrjäyttivät vanhemmat eurooppalaiset maanviljelyskulttuurit.
Indoeurooppalaiset tulivat Itämeren yli ja nousivat maihin
Suomenkin rannikolla. Täkäläinen arkeologia tuntee heidät nimellä
”vasarakirveskansa”. Vasarakirveskansa asui muutamia vuosisatoja erillään
Suomen sisämaan väestöstä mutta sulautui sitten heihin.
Tuhansia vuosia
vanhat tekstit
Indoeurooppalaisen kantakielen alkuperä on pystytty
selvittämään kohtuullisen luotettavasti, toisin kuin kantauralin alkuperä.
Indoeurooppalaisia kieliä kirjoitettiin muistiin jo hyvin varhain, kun ne eivät
vielä olleet erkaantuneet kauas toisistaan.
Varhaisimpia indoeurooppalaisia tekstejä ovat Rigvedat (kirjoitettiin Intiassa), Avesta, (ehkä nykyisen Iranin alueella)
; ja Ilias (Kreikassa, runoelma Troijan
sodasta). Ne kaikki kirjoitettiin joskus toisella vuosituhannella ennen
ajanlaskumme alkua.
Rigvedojen, Avestan ja Iliaan kieli, maailmankuva ja jumalat
ovat hämmästyttävän lähellä toisiaan. Näistä tuli 1700-luvun tutkijoille
ajatus, että monilla Intian, Iranin ja Euroopan kielillä voisi olla yhteinen
kantamuoto.
Uralilaisilla kielillä kirjoitetut tekstit ovat tuhansia
vuosia nuorempia kuin indoeurooppalaiset. Unkarin kieltä alettiin kirjoittaa
900-luvulla ajanlaskumme alun jälkeen. 1200-luvulta on säilynyt muutama rivi vanhaa
karjalan kieltä kyrillisin kirjaimin kirjoitettuna (ns. Novgorodin tuohikirje).
1300-luvulla luotiin Uralilla muinaispermin kirjakieli (nykyisen komin kielen
edeltäjä) ja 1500-luvulla ensimmäinen suomen kirjakieli.
Joitakin lähteitä
David W Anthony, The
Horse, the Wheel and Language. How bronze-age riders from the Eurasian steppes shaped
the modern world. Princeton University Press 2007.
Georg Haggrén et al., Muinaisuutemme
jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus
2015.
- Petri Halinen, Kivikausi. S. 19-54
Forest Nenets –
English Glossarý https://www.webcitation.org/query?url=http://www.geocities.com/Vienna/3259/fnen-eng.html&date=2009-10-25+11:37:42
Google kääntäjä. https://translate.google.fi/
Kääntäjästä löytyy kolme uralilaista
kieltä : suomi, unkari ja viro.
Sano se saameksi.
YLEn nettisivusto. http://sanosesaameksi.yle.fi/
Keskeisiä fraaseja pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti